Peitsaro ja Lostedt ensi kaudeksi Dickeniin
Dicken tiedottaa Benjamin Peitsaron ja Thomas Lostedtin siirrosta lauttasaarelais-seuraan. Peitsaron sopimus kattaa tulevan kauden ja maalivahti Lostedt on allekirjoittanut pitkän, kolmivuotisen sopimuksen. Molemmat pelaajat pelasivat menneellä kaudella SIF:n riveissä.
Peitsaro oli joukkueensa toiseksi tehokkain pelaaja tehden 19 otteluun 73 maalia. Lostedt torjui vajaan 25 prosentin teholla ailahtelevan puolustuksen takana viime kaudella.
Linnea Aula is back!
Dickenin kasvatti Linnea Aula palaa Suomen pelikentille ja Dickeniin parin vuoden Saksan vierailun jälkeen. Nea pelasi menneet kaksi kautta Füchse Berlinissä. ”Odotan innolla paluuta omaan kasvattiseuraan Dickeniin. Hienoa saada pelata taas vanhojen joukkuetovereiden kanssa sekä uusien lupaavien nuorien pelaajien kanssa, jotka saavat mahdollisuuden nousta esiin enemmän tulevalla kaudella. Toivon, että pystyn ottamaan mahdollisimman paljon kokemuksistani saksalaisesta käsipallokulttuurista ja tuomaan sen Suomen kentille. Odotan myös innolla yhteistyötä valmentajan Stumben kanssa, joka on tuttu jo juniorivuosilta” kertoo Linnea.
Mikael Mäkelä Redbergslidiin
Dickenin ja Suomen maajoukkueen pitkäaikainen ykkösmaalivahti siirtyy Ruotsin pääsarjassa pelaavaan RIK:n riveihin. Perinteinen seura oli viime kaudella vaikeuksissa ja selvitti jatkonsa Elitserienissä puhtaalla karsintavoitolla Kungälvsistä.
Dicken kiittää Mikkeä kaikista näistä vuosista, jolloin hän on suurelta osin vastannut joukkueemme menestyksestä, niin europeleissä muutama vuosi sitten kuin myös kaikista finaalipaikoista vuosien varrella. Toivotamme Mikkelle menestystä Ruotsin valloitukseen!
SLUTSÅLT - LOPPUUNMYYTY: Final #4, herrar Dicken – BK ons. 18.5. kl 19 i Britas
MATCHEN ÄR SLUTSÅLD! OTTELU ON LOPPUUNMYYTY! Biljettförsäljningen och anmälan är stängd. Dvs inga biljetter säljs vid dörren. Bara de som köpt inträdesbiljett samt de säsongskortsinnehavare och förbundets frikortsinnehavare som redan är anmälda får inträde.
Lipunmyynti ja ilmoittautuminen on suljettu, eli lippuja ei myydä ovelta. Vain ne, joilla on ostettu lippu ja ne kausi- ja liiton vapaakorttilaiset, jotka ovat jo ilmoittautuneet pääsevät sisään.
Vi ser framemot en hejdundrande handbollsfest och de som inte rymdes med kan njuta av matchen på solidsport: https://solidsport.com/dickenmiehet/
HERRAR, FINAL #2 ikväll 11.5. kl. 19.00 i Britas
MATCHEN ÄR SLUTSÅLD! OTTELU ON LOPPUUNMYYTY! Biljettförsäljningen och anmälan är stängd. Dvs inga biljetter säljs vid dörren. Bara de som köpt inträdesbiljett samt de säsongskortsinnehavare och förbundets frikortsinnehavare som redan är anmälda får inträde. Lipunmyynti ja ilmoittautuminen on suljettu, eli lippuja ei myydä ovelta. Vain ne, joilla on ostettu lippu ja ne kausi- ja liiton vapaakorttilaiset, jotka ovat jo ilmoittautuneet pääsevät sisään.
Vi ser framemot en hejdundrande handbollsfest och de som inte rymdes med kan njuta av matchen på solidsport: https://solidsport.com/dickenmiehet/games/g/rp614fvg
Naisille tuplamestaruus, taas
Vuosi sitten kausi päättyi mestaruusjuhliin Dickenin voittaessa HIFK:n puhtaasti 3-0 ottein, mikä ei jättänyt selittelylle sijaa. Mennyt finaalisarja oli edellisvuoden toisto. Nyt Dickenin jyrän alle jäi GrIFK. Ottelusarja 3-0 voitoin ja jokainen peli 10 maalin marginaalein.
Dicken kohtaa GrIFK:n SM-Liigan välierissä
Tosipelit alkavat vihdoinkin, kun pudotuspelit käynnistyvät Dickenin osalta lauantaina. Dicken ja BK-46 selviytyivät suoraan välierävaiheeseen jatkosarjasta, ja näin ollen peleistä on tullut taukoa lähes kuukauden päivät, kun ensin odotettiin puolivälieriä, joiden jälkeen vielä maajoukkuetauko päälle. Grani sijoittui jatkosarjassa kolmanneksi ja kohtasi puolivälierissä Åbo IFK:n, joka osoittautui vain välipalaksi. Otteluvoitot puhtaasti 3–0 ja helposti mitalipeleihin.
Kauden aikana Dicken ja GrIFK ovat kohdanneet viidesti. Neljä kertaa lauttasaarelaiset veivät pisteet, kahdesti selvin luvuin ja kahdesti vain maalin erolla. Jatkosarjan viimeinen ottelu meni Granin nimiin selkein 21–16 lukemin. Odotettavissa siis on erittäin tiukka ja varmasti kiihkeä välieräsarja, jossa jokaisessa ottelussa taistellaan aivan viime sekunneille asti. Yleisörajoitukset ovat vihdoinkin myös tosipeleissä poistettu, ja ensimmäistä kertaa sitten kevään 2019 yleisö pääsee kunnolla ja täydellä kapasiteetilla kannustamaan omiaan paikan päälle.
Match point, keep calm Dicken – GrIFK 23.4. Klo 16.00 Pirkkola
Naisten SM-sarjassa eletään ratkaisuhetkiä. Finaalisarja hallitsevan mestarin Dickenin sekä GrIFK:n välillä on tilanteessa 2-0 Dickenille kolmen voiton riittäessä mestaruuteen.
Finaalisarjan kahdessa ensimmäisessä kohtaamisessa Dicken on pelannut erinomaisesti. Puolustus, hyökkäys sekä maalivahtipeli ovat olleet finaalisarjan edellyttämällä tasolla. Tästä syystä molemmat pelit ovat olleet tulostaulun perusteella Dickenin dominointia. Tämä osittain totta, mutta voitot eivät ole tulleet helposti. Joukkue on valmistautunut kuten mestaruutta janoavan joukkueen tuleekin valmistautua. Henkinen vahvuus, taktinen osaaminen ja ennen kaikkea yhteisen päämäärän eteen pelaaminen jokaisessa hetkessä on johtanut tilanteeseen missä tulevana lauantaina on mestaruus katkolla.
Finu II, mestaruustaistelu jatkuu GrIFK - Dicken 20.4. Klo 19.00 Kauniainen
Dicken oli maanantaisen 1. finaalin kunkku lyöden Granin selvin maalein 30-20. Kotijoukkue otti pelin haltuunsa heti alusta alkaen eikä vieraat pystyneet vastaamaan tähän. Dicken onnistui tasaisen hyvin niin puolustuksessa kuin hyökkäyksessäkin. Ottelun ykköstähtenä loisti Matilda Peitsaro 11 maalillaan. Pirkkolassa koettiin muutoinkin upea tunnelma hallin ollessa tupaten täynnä muutaman vuoden tauon jälkeen.
Finaali, osa 1. Dicken – GrIFK 18.4. Klo 19.15 Pirkkola Finaalisarja alkaa, vihdoinkin.
Vastaan asettuu monen mielestä kauden yllättäjä GrIFK joka pudotti semeissä HIFK:in. HIFK ehtikin dominoida naiskäsipalloa 2000-luvun alusta ollen finaaleissa mukana 20 vuotta peräkkäin. Dicken ehti jo voittaa alkuvuodesta suomen cupin, kukistaen finaalissa Granin. Tässä pelissä ehkä paistoi Granin kokemattomuus ratkaisupeleissä ja taas Dickenin kokemus kun pelataan mestaruudesta. Vaikka ennakkoasetelma voisi kuulostaa kokeneet vs kokemattomat asetelmalta ei siitä kuitenkaan ole todellakaan kysymys. Grani on parantanut ja Dickenin pitää pystyä vastaamaan haasteeseen.