Jatkosarja käyntiin voitolla!
Perjantai-iltana avattiin jatkosarja joukkueen osalta. Vastassa oli jo oman jatkosarjaurakkansa ÅIFK voitolla aloittanut SIF Siuntiosta. Runkosarjassa joukkueet kohtasivat kolme kertaa ja jokaisella kerralla SIF vei pitemmän korren, vaikkakin kaikki ottelut olivat varsin tasaisia. Odotuksissa oli siis jälleen tiukka vääntö. Kumpikin joukkue oli vahvistunut hieman sitten viimemittelön. SIF oli hankkinut riveihinsä Serbialaisen Vladimir Tomicin ja Dicken oli saanut mukaan odotetun vahvistuksen Timmy Thorin muodossa.
Ottelun alku eteni tuttuun ja tiukkaan tapaan. Odotetusti pelinrakentaja Anton Luuppalan ja viivapelaaja Artur Morgensonin kombo aiheutti päänvaivaa punapaitojen puolustukselle. Ehkäpä parasta liigakauttaan pelaava kokenut Luuppala omaa taidon löytää puolustuksen heikot kohdat ja käyttää sitä taitavasti. Ottelun edetessä alkoi puolustus löytämään muotoaan ja maalissa lopulta huippupelin pelannut Bogdan Klepa löysi tiensä pallon eteen yhä useammin. Hyökkäyksessä Timmy Thorin mukanaolo toi lisää vaihtoehtoja valmennustiimin käyttöön ja ensimmäisellä puoliskolla nähtiinkin lukuisia eri hyökkäyspään miehityksiä. Puoliaika eteni varsin vähämaalisena, mutta kuitenkin tiukkana. Lopulta tauolle päästiin kotijoukkueen maalin johdossa luvuin 12-11.
Toiselle puoliajalle lähdettiin varsin hyvällä ilmeellä. Tauolla oltiin selkeästi päätetty, että tällä kertaa pisteet eivät matkaa Siuntioon. Tasaisesti joukkue onnistui repimään muutaman maalin kaulan ja 35 minuutin kohdalla loistopelin pelannut Arne Berglund kasvatti eron jo neljään maaliin seitsemän metrin viivalta. Tämän jälkeen SIF alkoi saada paremmin pelistä kiinni ja hiljalleen joukkue taisteli maali maalilta eroa pienemmäksi, kunnes 44. minuutin kohdalla Vladimir Tomic toi joukkueen jo tasoihin. Seuraavat kymmenen minuuttia maaleja tehtiin vuorotellen, kunnes Bogdan Klepa päätti laittaa luukut kiinni. Muutaman minuutin sisään ”Bogi” nollasi peräkkäin kolme Siuntion avointa paikkaa ja samaan aikaan toisessa päässä kotijoukkue ei missanut omia mahdollisuuksiaan, joten viimeiselle viidelle minuutille lähdettiin suhteellisen turvallisen kolmen maalin johdossa.
Viimeinen viisiminuuttinen oli tuttua trilleriä. 27. minuutin kohdalla joukkueen kapteeni Joacim Broman kävi kasvattamassa eron jälleen kolmeen maaliin, mutta jo viisi sekuntia myöhemmin löysi hän itsensä jäähyltä. SIF käytti ylivoimansa tehokkaasti ja kun aikaa oli jäljellä puolitoista minuuttia, oli ero jälleen enää yhdessä maalissa kotijoukkueen hyväksi. Viimeinen tapahtumarikas hyökkäys päätyi lopulta Benjamin Peitsaron heittoon vastustajan muuriin, josta pallo päätyi kaksikon Pärt & Berglund yhteisiin hyppysiin. Nopean tuijotuskilpailun jälkeen lopullisen ratkaisun otti Pärt viimeistellen varmasti ja varmistaen kotijoukkueen voiton.
Voitto tuntui sekä ansaitulta, että erittäin hyvältä. Lisäksi pisteet tarkoittavat sitä, että joukkue pystyy tosissaan haastamaan Siuntion jatkosarjan voitosta. Toki sitä ennen tulee voittaa aina vaikea ÅIFK sekä kotona, että aina vaikeassa Samppalinnan palloiluhallissa.
Yksilötasolla Dickenin parhaimmistoa olivat ehdottomasti kolmen tähden Klepa, sekä huiman pelin pelannut Arne Berglund. Nuorella herralla oli varsin kelvollinen vuorokausi, kun torstaina hän viimeisteli 11 maalia A-junioreiden ottelussa ja alle 24h siitä viisi maalia ja yhden tähden Liigapelistä. Pelien kovetessa on myös pakko nostaa esille joukkueen rutiiniosasto. Kumpikin Bromanin veljeksistä pelasivat kauden parasta peliään ja Timmy Thorin taisteluilme nosti koko joukkueen tekemistä.
Siuntion osalta vastuu oli jälleen tutuissa kantimissa. Anton Luuppala repii ja raataa isolla tunteella kentän molemmissa päissä. Häntä tukevat hienosti Christoffer Thor, Dmtro Turchenko ja Artur Morgenson. Lisäksi maalissa jälleen hienosti pelannut ja kaksi tähteä pokannut Mika Malassu antaa joukkueen puolustukselle valtavan tuen. Uusin vahvistus Vladimir Tomic antoi vähän kaksijakoisen kuvan. Välillä herra viimeistelee ovelasti ja vaikeista paikoista, mutta lähes yhtä usein keskittyminen menee dialogiin tuomareiden kanssa.
Jatkosarja on nyt siis avattu ja kuten mainittua seuraavaksi vuorossa ÅIFK ottelu ensiviikon lauantaina 24.2 klo 14 Samppalinnassa. Pirkkolaan joukkue asetelee ottelemaan seuraavan kerran vasta lauantaina 9.3 kun jatkosarjan viimeisessä pelissä vieraaksi saapuu samainen ÅIFK.
Dicken – SIF 26-24 (12-11)
Maalintekijät: maalit (7m maalit)
Dicken: Armi Pärt 5, Joacim Broman 5, Arne Berglund 5 (4), Roni Syrjälä 4, Benjamin Peitsaro 3, Benny Broman 2, Timmy Thor 1, Serhii Dubovyk 1
SIF: Dmytro Turchenko 6 (2), Christoffer Thor 5, Anton Luuppala 4, Artur Morgenson 3, Niki Tuominen 2, Vladimir Tomic 2, Jasper Nyberg 1, Christoffer Modig 1
Tähtipelaajat
Bogdan Klepa Dicken 3
Mika Malassu SIF 2
Arne Berglund Dicken 1
2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
Dicken: Joacim Broman 1 x 2 min, Serhii Dubovyk 1 x 2 min, Timmy Thor 1 x 2 min
SIF: Anton Luuppala 1 x 2 min, Artur Morgenson 1 x 2 min, Axel Sjöstedt 1 x 2 min
Erotuomarit: Samuel Leandersson – Werneri Kivipato
Yleisöä: 104