Lauantaina Pirkkolassa pelattiin jälleen tärkeistä Aktialiigan pisteistä, kun vieraaksi saapui
hallitseva Suomen mestari BK-46. Joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen oli päättynyt
Dickenin niukkaan vierasvoittoon Karjaalla, joten vastassa oli varmasti revanssinhaluinen
vierasjoukkue. Dickenin osalta tilannetta ei auttanut se, että vaihtopenkin takana istui enemmän
tummansinisiin vapaa-ajanasuihin sonnustautuneita loukkaantuneita pelaajia kuin itse
vaihtopenkillä oli pelikuntoisia miehiä.
Ottelun alku oli kotijoukkueelle vaikea. BK sai pelinsä nopeasti käyntiin ja karkasi 1–5-johtoon
ennen kuin Dicken pääsi kunnolla mukaan otteluun. Kotijoukkue ei kuitenkaan heikosta alusta
hätkähtänyt, vaan alkoi vähitellen löytää omaa peliään. Hyökkäyksessä uskallettiin toteuttaa
yhdessä sovittuja asioita, ja puolustuksessa jokaisesta tilanteesta taisteltiin loppuun asti. BK-46
pakotettiin virheisiin, joista pystyttiin rankaisemaan hyvällä prosentilla, ja ero saatiin kurottua
umpeen. Tauolle lähdettiin lopulta tasalukemissa 12–12.
Toisella puoliajalla Pirkkolassa nähtiin kahden tasaisen joukkueen tiukka kamppailu. Dickenin
kannalta ilahduttavaa oli Rui Rolon pelaamisen nouseminen takaisin alkukauden tasolle. Rolon
hyökkäysuhka ja onnistumiset olivat tärkeässä roolissa kotijoukkueen haastaessa mestarin
puolustusta. Ottelun edetessä BK puolustus saatiin entistä paremmin liikkeelle, mikä avasi tilaa
Dickenin omalle hyökkäyspelille.
Vidar Wickström puolestaan näytti jälleen esimerkkiä siitä, mitä joukkueen eteen pelaaminen
tarkoittaa. Täydet 60 minuuttia kentän molemmissa päissä uurastanut Wickström taisteli tilanteesta
toiseen ja teki valtavan määrän töitä yhteisen onnistumisen eteen. Samaa asennetta löytyi koko
ryhmästä: kentällä taisteltiin toisilleen ja kaveria autettiin vaikeidenkin hetkien yli.
Joukkue johti jo kahdella maalilla, kun ottelua oli enää muutama minuutti jäljellä. Valitettavasti
muutaman epäselvän tuomarivihellyksen avittamana, sekä vahvojen pelaajien yksilösuorituksilla
BK-46:n rutiini riitti tuomaan joukkueen tasoihin viimeisen minuutin aikana. Lopulta pisteet jaettiin
lukemin 30 – 30.
Kotijoukkueen parasta antia esittivät jo mainitut Rui Rolo ja Vidar Wickström sekä jälleen hurjan
pelin maalissa pelannut ja ottelun parhaaksi valittu Fredrik Parvinen. Puolustuksessa ilahdutti
jälleen Sjöholmin veljesten Williamin ja Albertin taisteluilme. Kaksikon puolustustyö päättyi usein
stoppiin ja villiin tuuletukseen.
BK-46 puolelta Liam Ranta-Aho aiheutti läpi ottelun paljon töitä Dickenin puolustukselle.
Vikkeläjalkainen takapelaaja hyökkää puolustuksen näkökulmasta hankalalta etäisyydeltä.
Karjaalaisten toinen Turun seudun kasvatti Aaron Kronberg oli myös vaikea pideltävä. Hänen kovat
ja korkealta lähteneet heittonsa löysivät tiensä maaliin Dickenin kannalta turhan monta kertaa.
Lopulta joukkue palkittiin arvokkaalla pisteellä, mutta hampaankoloon jäi se, että enemmänkin oli
tarjolla. Läpi ottelun epäselvänä näyttäytynyt tuomarilinja tuntui erityisen epäselvältä ottelun
loppuhetkillä, jolloin ratkaisevat 50–50-tilanteet kääntyivät pääsääntöisesti vierasjoukkueen
hyväksi. Kuten päävalmentaja Ken Sirenius totesi ottelun jälkeen: ”Kutsutaan sitä vaikka huonoksi
tuuriksi.” Arvokkain asia ottelussa oli jälleen joukkueen taisteluilme. Pirkkolasta ei ole tällä kaudella
tarjolla helppoja pisteitä.
Miesten Aktialiiga 31.10.2026
Dicken – BK-46 30–30 (12–12)
Maalintekijät: maalit (7m maalit)
Dicken
Rui Rolo 10 (2)
Albert Sjöholm 6
Vidar Wickström 5
William Sjöholm 5
Wilhelm Parvinen 2 (1)
Fredrik Parvinen 1
Carlo Granfors 1
BK-46
Aaron Kronberg 9
Liam Ranta-aho 7
Sebastian Säkkinen 5 (1)
Ihor Skyba 3
Astor Sjöblom 3
Jonathan Roos 1
Liam Pråhl 1
Janne Korpimäki 1
Tähtipelaajat
Fredrik Parvinen Dicken 3
Aaron Kronberg BK-46 2
Vidar Wickström Dicken 1
2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
Dicken
Rui Rolo 2 x 2 min
Vidar Wickström 1 x 2 min
William Sjöholm 1 x 2 min
BK-46
Ihor Skyba 2 x 2 min
Linus Lundqvist 1 x 2 min
Erotuomarit: Niko Tillan – Alexander Wessberg
Yleisöä: 187
Kuva: Jonte Wickström



