Dicken kohtaa Eurooppa-cupissa Hollantilaisen Juro Unirek VZV:n
Hallitseva Suomen Mestari Dicken kohtaa Eurooppa-cupin toisella kierroksella Hollantilaisen Juro Unirek VZV:n. Ottelut pelataan lokakuussa. Dickenin valmentaja Thomas Lindström:
Hollantilaisten taso käsipallossa tiedetään, varsinkin naisten puolella. JuRo Unirek VZV (linkki: https://www.vzvhandbal.nl/) jäi viime kaudella neljänneksi hollannin sarjassa ja raivasi tiensä 16 parhaan joukkoon viime vuoden Euroopan Cupissa. Joukkue vaikuttaisi olevan melko kokenut ryhmä johon nostetaan nuoria pelaajia omista junioreista. Scouttaaminen on vasta alkutaipaleella, joten joukkueen pelityyli on vielä hämärän peitossa.
Linnea Aula is back!
Dickenin kasvatti Linnea Aula palaa Suomen pelikentille ja Dickeniin parin vuoden Saksan vierailun jälkeen. Nea pelasi menneet kaksi kautta Füchse Berlinissä. ”Odotan innolla paluuta omaan kasvattiseuraan Dickeniin. Hienoa saada pelata taas vanhojen joukkuetovereiden kanssa sekä uusien lupaavien nuorien pelaajien kanssa, jotka saavat mahdollisuuden nousta esiin enemmän tulevalla kaudella. Toivon, että pystyn ottamaan mahdollisimman paljon kokemuksistani saksalaisesta käsipallokulttuurista ja tuomaan sen Suomen kentille. Odotan myös innolla yhteistyötä valmentajan Stumben kanssa, joka on tuttu jo juniorivuosilta” kertoo Linnea.
Match point, keep calm Dicken – GrIFK 23.4. Klo 16.00 Pirkkola
Naisten SM-sarjassa eletään ratkaisuhetkiä. Finaalisarja hallitsevan mestarin Dickenin sekä GrIFK:n välillä on tilanteessa 2-0 Dickenille kolmen voiton riittäessä mestaruuteen.
Finaalisarjan kahdessa ensimmäisessä kohtaamisessa Dicken on pelannut erinomaisesti. Puolustus, hyökkäys sekä maalivahtipeli ovat olleet finaalisarjan edellyttämällä tasolla. Tästä syystä molemmat pelit ovat olleet tulostaulun perusteella Dickenin dominointia. Tämä osittain totta, mutta voitot eivät ole tulleet helposti. Joukkue on valmistautunut kuten mestaruutta janoavan joukkueen tuleekin valmistautua. Henkinen vahvuus, taktinen osaaminen ja ennen kaikkea yhteisen päämäärän eteen pelaaminen jokaisessa hetkessä on johtanut tilanteeseen missä tulevana lauantaina on mestaruus katkolla.
Naisille tuplamestaruus, taas
Vuosi sitten kausi päättyi mestaruusjuhliin Dickenin voittaessa HIFK:n puhtaasti 3-0 ottein, mikä ei jättänyt selittelylle sijaa. Mennyt finaalisarja oli edellisvuoden toisto. Nyt Dickenin jyrän alle jäi GrIFK. Ottelusarja 3-0 voitoin ja jokainen peli 10 maalin marginaalein.
Finu II, mestaruustaistelu jatkuu GrIFK - Dicken 20.4. Klo 19.00 Kauniainen
Dicken oli maanantaisen 1. finaalin kunkku lyöden Granin selvin maalein 30-20. Kotijoukkue otti pelin haltuunsa heti alusta alkaen eikä vieraat pystyneet vastaamaan tähän. Dicken onnistui tasaisen hyvin niin puolustuksessa kuin hyökkäyksessäkin. Ottelun ykköstähtenä loisti Matilda Peitsaro 11 maalillaan. Pirkkolassa koettiin muutoinkin upea tunnelma hallin ollessa tupaten täynnä muutaman vuoden tauon jälkeen.