Kahden tasaisen joukkueen mittelö tulevana lauantaina Karjaalla

14.02.2013

Kahden tasaisen joukkueen mittelö tulevana lauantaina Karjaalla

NSM: BK-46 - Dicken La 16.02.2013 klo 16:00, Karjaan SISU Arena

BK-46 on perinteisesti hyvä käsipallojoukkue ja Karjaa perinteisesti erittäin paha vieraskenttä. Kuluvalla kaudella kaikki Karjaalla käyneet joukkueet ovat saaneet tulla sieltä ilman pisteitä kotiin ja BK hakee varmasti kruunua kotivoittojen sarjalleen viimeisessä kotiottelussaan Dickeniä vastaan. Karjaalla on pelissä kotivoiton lisäksi myös mahdollinen välierien kotietu, joten iso peli kyseessä heille.

Joukkueella on tukku onnistujia, pääosassa tietysti vasurit Pame & Madde, mutta tukijoukoissa on myös vahvasti Jenny & Vonne. Edellisessä kohtaamisessa kaaduimme juurikin vasureiden vahvaan esittämiseen ja uskon että he ovat pääasiassa myös lauantaina.

Oma pelimme on kulkenut hyvin ja edellinen tappiomme on tammikuun ensimmäiseltä viikolta. Edelliset neljä ttelua olemme purjehtineet voitosta voittoon ja sitä jatkumoa lähdemme lisäämään lauantaina. Joulukuun puolella alkanut puolustuksen hiominen alkaa tuottamaan tulosta, lisäksi vauhtipelimme on vain lisääntynyt entisestään pallon pysyessä pelin tuoksinassa paremmin mukana.

Videolta olemme analysoineet Karjaan systemaattisen ajopelin eri osa-alueet ja pyrkineet löytämään ratkaisuja näiden purkamiseen. Tämän lisäksi heidän puolustuspelin heikkouksia on kartoitettu ja näihin heikkouksiin pyrimme löytämään erilaisia tapoja luoda painetta.

Puolustuksessa pyrimme aktiivisella liikkeellä viemään tilan ja ajan pois isokokoisilta vastustajilta sitä kautta pakottamaan heidät huonoihin ratkaisupaikkoihin. Tästä seurauksena nopealla reagointipelillä saamme pallon ylös ja pystymme luomaan pelipainetta vielä ryhmittäytymätöntä puolustusta vastaan.

Joukkueiden tasaisuudesta kertoo 14 ottelun jälkeinen maalisuhde, BK on tehnyt kaudella 421 maalia, siinä missä Dicken 420. Päästettyjä BK:lla on 345, siinä missä Dickenillä 347. Kuitenkin BK on pisteissä 6 pistettä edellä, onnistuttuaan kaatamaan sekä Granin että HIFK:n kotona + Dickenin vieraissa.

Tervetuloa kannustamaan tällä kertaa sinipaitaisia vieraita Karjaalle lauantaina klo 16:00 ! 

Sessi Ahlroth palaa Dickeniin Tyresöstä

07.02.2013

Sessi Ahlroth palaa Dickeniin Tyresöstä

Kauden alkaessa Dicken-kasvatti, Alexandra ”Sessi” Ahlroth pakkasi pelikamansa ja lähti Ruotsiin. Tyresössä (Allsvenskan, 3. divisioona) aukesi pelipaikka jossa Sessi pääsi harjoittelemaan ja pelaamaan. Nyt on Ruotsin retki takana päin ja harjoittelu on jo alkanut Dickenissä. Debyyttipeli punaisissa tapahtuu mahdollisesti jo lauantaina kun Dicken kohtaa ÅIFK:n.

Sessi Ahlroth:

- Taso Allsvenskanissa on todella hyvä. 3-divisioonan taso kuitenkin vaihteli paljon, vastaan tuli todella huonoja joukkueita mutta myös todella taitavia. Minusta käsipallo on täällä paljon vauhdikkaampaa ja fyysisempää kun suomessa. Tuntuu todella hyvältä vetää Dickenin pelipaita päälle. Odotan innolla kevään pelejä ja uskon että meillä on mahdollisuus mitaliin.

Back to Top