Semi, part III Dicken – GrIFK MA 5.4. Klo 15.30 Pirkkola

dicken grifk 2021 04Naisten käsipallossa ei ole kohta 10 vuoteen pelattu oikeasti tiukkoja välieräsarjoja. HIFK ja Dicken ovat dominoineet omalla tasollaan ja välierät ovat olleet läpihuutojuttuja. Nyt ei ole. Pitkästä aikaa välierässä taistellaan ja tosissaan.Torstainen Granin kotiottelu oli Pirkkolan kohtaamisen kaltainen. Pirkkolassa Grani yllätti toisen puoliajan hienolla esityksellä. Torstaina taas Dicken ryösti viimeisen sekunnin tasoituksellaan ja mainiolla jatkoaikapelillään ottelusarjan tasan 1-1.

Miten joukkueet ovat pelistä palautuneet ja onko löydetty jotain jippoja kolmanteen kohtaamiseen? Tämä nähdään maanantaina. Vuorenvarmaa on että marginaalit ovat edelleen pienet, tolppa sisään, tolppa ulos. Pienestä se voi olla kiinni.

Läs mer...

Taistelu jatkuu! GrIFK – Dicken TO 1.4. klo 19.00

grifk dicken 2021 03Ensimmäisessä semifinaalissa GrIFK kävi ryöstöretkellä Pirkkolassa ja vei sarjan avausottelun kahden maalin erolla. Ottelu oli kaksi jakoinen. Ensimmäisellä puoliajalla Dicken esitti kauden parasta puolustuspeliään pitäen Granin hyökkäyksen hyvin otteessaan. Kuusi päästettyä maalia kertoo kaiken. Toisella puoliajalla pelin suunta kääntyi. Puolustuksen yhteistyö rakoili, Grani sai flown päälle ja peli annettiin vieraille. Viiden maalin johto suli reilussa kymmenessä minuutissa ja loppu oli historiaa.

Torstaisessa pelissä ei tarvitse suuria muutoksia tehdä. Peli pitää vaan pelata loppuun saakka. Joukkue tietää miten pelata, nyt vain fokus 100% koko 60 min ja hyvä tulee. Kausi jatkuu!

Läs mer...

Back to Top