Dickenille pisteet Siuntiosta
08.12.2012
Dickenille pisteet Siuntiosta
SIF – Dicken 22 - 31 (13 - 15)
Dicken lähti otteluun monen loukkaantumisen synkentämänä, kun Philip Ahlgren, Joacim Broman, Mikael Knus, Joona Hertola sekä Casimir Stierncreutz miehittivät sairastupaa. Ottelun alussa maalivahti Mikael Mäkelä ei onnistunut aivan parhaalla mahdollisella tavalla ja Siuntiolaiset johtivatkin ottelua parhaimmillaan kahdella maalilla ensimmäisen puoliajan puolessavälissä. Ensimmäinen jakso olikin yleisesti ottaen tiukkaa ja tasaista vääntöä, Dicken onnistui kuitenkin lähteä tauolle parin maalin johtoasemassa, 13-15. Siuntion Rony Levén pelasi huikean puoliajan torjuen monta selvää maalipaikkaa. Mikael Mäkelä sai myös pelirytmistä kiinni ensimmäisen jakson loppupuolella.
Toinen jakso alkoi Dickenin osalta nihkeästi, ja SIF pääsi nopeasti takaisin tasoihin (15-15). Tämän jälkeen Dicken ryhdistäytyi ja teki seuraavat seitsemän maalia ja peli oli reilun 40 minuutin jälkeen selvä. Mäkelä otti isoa roolia Dickenin joukkuepuolustuksen siivittämänä. Dickenin syvyys ratkaisi jälleen kerran pelin, vaikkakin suurimmat maalimäärät merkittiin jälleen kerran kaksikolle Timmy Thor (8), Benny Broman (6). Valdar Noodla säesti niin ikään kuudella maalilla. Ottelun lopputulokseksi kirjattiin 22-31 ottelussa, jossa Dickenin kunto ja leveys ratkaisi jälleen kerran pelin toisella jaksolla.
Dicken on nyt pelannut puolet kauden runkosarjasta ja tilillä on 11 voittoa ja vain yksi tappio, sarjajohtaja Cocksia vastaan, joka ei vielä ole kärsinyt pistemenetyksiä. Eroa sarjakolmoseen HC Westiin on jo seitsemän pistettä. Dicken pelaa kalenterivuoden viimeisen SM-liiga ottelunsa jo tulevana keskiviikkona, jolloin Pirkkolaan tulee kylään toinen helsinkiläisjoukkue HIFK, joka on piristynyt kauden edetessä.
Maalintekijät
SIF: Anton Luuppala 5, Patrik Grönberg 3, Jaan Kauge 3, Christoffer Modig 3, Henri Mannonen 2, Gustav Svanbäck 2, Ravo Voosalu 2, Antti Tahvanainen1, Stig Thilman 1.
Dicken: Timmy Thor 8, Benny Broman 6, Valdar Noodla 6, Björn Broman 3, Joachim Björnström 2, Teemu Hertola 2, Thomas Hollfast 2, Anton Remy 2.
Varoitukset
SIF: Patrik Grönberg, Gustav Svanbäck, Christoffer Modig
Dicken: Joachim Björnström, Timmy Thor, Max Knuts
Ulosajot
SIF: Stig Thilman, Jaan Kauge
Dicken: Thomas Hollfast, Teemu Hertola, Joachim Björnström
LähiTapiola Tähdet
*** Timmy Thor, Dicken
** Teemu Hertola, Dicken
* Anton Luuppala, SIF
13. maali: Valdar Noodla
Dicken - BK-46 25 - 18 (13 - 8)
01.12.2012
Dicken - BK-46 25 - 18 (13 - 8)
Maalintekijät:
Dicken: Benny Broman 7, Timmy Thor 5, Anton Rémy 4, Joachim Björnström 4, Joacim Broman 3, Philip Ahlgren 2, Teemu Hertola 1
BK-46: Janis Selge 5, Mario Karuse 4, Robin Karlsson 4, Jasper Hellberg 2, Kaj Hagman 1, Johan Skogberg 1, Fredrik Adamsson 1
LähiTapiola Tähdet:
*** Patrik Roslander, Dicken
** Benny Broman, Dicken
* Janis Selge, BK-46
Patrik Lindströmin kuvia ottelusta:
Joachim Björnström-show Porvoossa
28.11.2012
Joachim Björnström-show Porvoossa
Akilles - Dicken 18 - 39 (8 - 19)
Keskiviikkona pelattiin täysi kierros (SIF huilivuorossa) käsipallon SM-liigassa. Dicken matkasi Porvooseen Akilleksen vieraaksi. Ottelun alku näytti katsomoon varsin sekavalta Akilleksen ottaessa kaksi Dickenin hyökkääjää miesvartiointiin, varsinkaan Joachim Björnström ei tästä hätkähtänyt vaan paukutti pelin ensimmäiset viisi maalia. Akilles rikkoi kuparisen kymmenen minuutin pelin jälkeen Mihail Kobzevin maalilla. 11. minuutin kohdalla taululla paistoi erittäin tylyt 1-10 lukemat, ja Raivo Laast oli pakotettu ottamaan aikalisän. Se auttoi hetkellisesti, kun seuraavat kolme minuuttia Akilles voitti 4-1. Akilles kaunisteli lukemia aina 24. minuutille asti (7-14), jonka jälkeen Dicken teki seuraavat viisi maalia. Tauolle mentiin 8-19 lukemissa eikä ottelun voittajasta enää ollut juurikaan epäselvyyttä. Joachim Björnström pelasi huikean, 8 maalin erän, ja puolusti myös hyvin. Akilleksen onnistuja oli Sergiy Shevchenko neljällä maalillaan.
Toisella jaksolla varsinkin Anton Rémy oli pirteä tekemällä viisi maalia (6 yhteensä), muuten maalisarake täyttyi varsin tasaisesti kaikkien Dicken-pelaajien kesken. Patrik Roslander pelasi jälleen hyvän ottelun ja teki ottelun lopussa tilaa Filip Lindahlille, joka poimikin muutaman hyvän vedon. Ottelun lopputulos, 17-39 oli täysin kenttätapahtumien mukainen, ja ponneton Akilles jatkaa sarjataulukon jumbona Dickenin pitäessä kakkossijaa Riihimäen Cocksin ja HC Westin välissä.
On erittäin levollista huomata että Dickenin miehistössä todellakin löytyy syvyyttä, tänään sen näytti Joachim Björnström sekä Anton Rémy. Valdar Noodla sekä Mikael Knus seurasi ottelua loukkaantuneina kentän sivussa.
Maalintekijät
Dicken: Joachim Björnström 12, Timmy Thor 8, Anton Rémy 6, Benny Broman 4, Björn Broman 2, Philip Ahlgren 2, Joachim Broman 2, Jukka Kamula 2, Thomas Hollfast 1
Akilles: Sergiy Shevchenko 5, Niclas Ahlgren 3, Lauri Narinen 2, Henri Storsjö 2, Mathias Åkermarck 2, Mihail Kobzev 1, Jonathan Tolkki 1, Ric Liljendal 1
Varoitukset
Dicken: Teemu Hertola
Akilles: Sergiy Shevchenko, Mihail Kobzev, Jonathan Tolkki
Ulosajot
Dicken: Timmy Thor, Max Knuts
Akilles: Jonathan Tolkki 2, Joel Ahlgren
LähiTapiola tähdet
*** Joachim Björnström, Dicken
** Timmy Thor, Dicken
* Jonathan Tolkki, Akilles
13. maalin päästi Patrik Roslander
Seuraavaksi Dicken kohtaa aina hankalan Karjaan BK-46:n kotona Pirkkolassa lauantaina 1.12 kello 14.00. Kaikki kannustamaan Dickenille kauden kymmenes voitto!
Ottelun tapahtuma FB:ssä: https://www.facebook.com/events/439075926151479/
Käykää tykkäämässä Dickenistä Facebookissa osoitteessa https://www.facebook.com/Dickenhandball
Dicken palasi nopeasti voittokantaan
21.11.2012
Dicken palasi nopeasti voittokantaan
Dicken – ÅIFK 36 - 26 (19 - 13)
Keskiviikon ottelusta ei ollut odotettavissa suurta trilleriä, eikä sellaista nähtykään Pirkkolassa, alun maali-ilottelun jälkeen maalissa hyvin torjunut Mikael Mäkelä tilkitsi maalinsa kahdeksaksi minuutiksi. 12 minuutin kohdalla taululla oli 7-4. Thomas Hivert käytti puoliajan toisen aikalisän 14.minuutilla, joka myös hetkellisesti toimi, vieraiden kaventaessa tilanteeseen 12-8. Tauolle mentiin isäntien turvallisessa 19-13 johdossa. Varsinkin Olev Eensalu ja Andreas Nyström pelasivat hyvän jakson Frans Lindholmin säestäessä kolmella maalillaan. Dickenin ensimmäisen jakson valopilkkuja olivat vahvan ottelun pelanneet Joacim Broman, Timmy Thor sekä maalivahti Mikael Mäkelä.
Toiselle jaksolle tuli jo totuttuun tapaan vahva Dicken. Turkulaiset tekivät jakson ensimmäisen maalinsa kun jo 9 minuuttia oli pelattu, tilanteessa 25-14. On sanomattakin selvään että keskittyminen herpaantuu molemmissa leireissä pelin ratkettua jo 40 pelatun minuutin jälkeen. Loput 20 minuuttia mentiin tasatahtiin ja myös Filip Lindahl pelasi kauden ensimmäiset minuuttinsa SM-Liigassa. Dicken piti helponnäköisesti 2 sarjapistettä Pirkkolassa. Valotaululla loisti loppunumerot 36-26.
Pirteästi pelannut Anton Rémy ansaitsee myös eritysmaininnan, jo toisessa peräkkäisessä ottelussa neljä maalia ja puolustaminenkin maistui. Joachim Björnströmillä oli ottelun alkupuolella vaikeuksia pitää Olev Eensalu kurissa, mutta sisuuntunut Jocke pelasi mainion toisen jakson niin puolustuksessa kuin hyökkäyksessäkin.
Turkulaisten onnistujiin on laskettava Taavi Tibar joka nappasi vaikeatkin syötöt vakuuttavasti, tuloksena useimmiten maali tai 7metrin heitto turkulaisille. Myös ÅIFK:n kolmosmaalivahti Benjamin Nordström pelasi vahvan toisen erän. Lisäkannustus on hallissa aina toivottavaa, mutta Dicken kiittää jälleen kerran kaikkia paikalle tulleita 213 kannattajaa!
Maalintekijät
Dicken: Timmy Thor 9, Joachim Björnström 7, Joacim Broman 6, Benny Broman 6, Anton Rémy 4, Teemu Hertola 1, Mikael Knus 1, Jukka Kamula 1, Philip Ahlgren 1
ÅIFK: Taavi Tibar 5, Olev Eensalu 4, Sten Toomla 4, Frans Lindholm 4, Vilppu Kuuluvainen 4, Andreas Nyström 4, Niklas Manderoos 1
Varoitukset
Dicken: Benny Broman, Valdar Noodla
ÅIFK: Sten Toomla, Frans Lindholm
Ulosajot
Dicken: Joachim Björnström 2, Jukka Kamula, Timmy Thor
ÅIFK: Sten Toomla 2, Frans Lindholm, Vilppu Kuuluvainen
LähiTapiola tähdet
*** Joacim Broman, Dicken
** Timmy Thor, Dicken
* Benny Broman, Dicken
Ottelun 13. maalin teki Mikael Knus
Dickenin ottelut jatkuvat viikon kuluttua, kun lauttasaarelaiset matkaavat Porvooseen Akilleksen vieraaksi.
Muistakaa käydä tykkäämässä Dickeniä Facebookissa osoitteessa
https://www.facebook.com/Dickenhandball
Cocks parempi kärkikamppailussa Pirkkolassa
15.11.2012
Cocks parempi kärkikamppailussa Pirkkolassa
Dicken - Cocks 29 - 31 (10 - 17)
Keskiviikon ottelusta kahden tappiottoman joukkueen väliltä odotettiin varsinaista trilleriä. Ottelua oli jälleen saapunut seuraamaan suurilukuinen, ja tällä kertaa äänekäs yleisö. Tällä kertaa Cocks veti pidemmän korren niin sanotussa neljän pisteen ottelussa.
Ottelun alku oli Dickeniltä todella tahmeaa niin puolustuksessa kuin hyökkäyksessäkin. Yevgen Umovist pelasi unelmapuoliajan ja pysäytti useita takaheittoja, jäädytti Mikael Knusin sekä Joacim Bromanin, pysäytti Timmy Thorin 7m. heiton sekä plokkasi läpiajoja. Kun taas Cocks pääsi aivan liian helposti heittopaikkoihin ei maalissa pelannut Patrik Roslander saanut paljoakaan apuja puolustukselta. Vaivaiset viisi torjuntaa merkattiin Paakille ja peräti viisitoista Umovistille. Cocksin hyökkäystä johti tutusti Teemu Tamminen joka sai hyvää tukea Kristo Järveltä sekä Kristian Janssonilta.
23. minuutin kohdalla Dicken vaihtoi maaliin Mikael Mäkelän ja laidoille Anton Rémyn sekä ikipirteän Philip Ahlgrenin. Tämä toimi hyvin, sillä jo 11 maaliin venähtänyt ero saatiin parilla Fipen maalilla yhdeksään ja siitä vielä pinnistettiin kaksi maalia kiinni mutta tauolle mentiin silti lohduttomissa lukemissa 10-17.
Toiselle jaksolle tultaessa oli aistittavissa sisuuntuneempi ja vihaisempi Dicken, eroa nakerrettiin hitaasti mutta varmasti pienemmäksi kun vaisun ensimmäisen jakson pelannut Benny Broman sekä näytönpaikkansa hyvin käyttänyt Anton Rémy onnistuivat useamman kerran tärkeissä tilanteissa. Jakson puolessavälissä ero oli jo kavennettu yhteen vaivaiseen maaliin, lähemmäs Dicken ei ikinä päässyt, ja Cocksin rutiini nousi esiin rauhallisen sekä ennen kaikkea varman viimeistelyn merkeissä. Teemu Tamminen teki maalin silloin kun Cocks sitä tarvitsi. Loppunumerot Pirkkolassa merkattiin muotoon 29-31.
Dicken haluaa kiittää jokaista yleisössä kannustanutta, ja toivoo näkevänsä vähintäänkin yhtä aktiivisen ja äänekkään fanijoukon jatkossakin. Ottelua seurasi hieman alle 400 silmäparia!
Maalintekijät
Dicken: Benny Broman 9, Timmy Thor 6, Valdar Noodla 4, Anton Remy 4, Joacim Broman 2, Philip Ahlgren 2, Teemu Hertola 2.
Cocks: Teemu Tamminen 12, Kristo Järve 6, Kristian Jansson 5, Antti Rogenbaum 3, Antti Valo 3, Niko Leikama 2.
Varoitukset
Dicken: Valdar Noodla, Teemu Hertola, Max Knuts
Cocks: Kristian Jansson, Teemu Tamminen, Kristo Järve
Ulosajot
Dicken: Valdar Noodla, Anton Rémy
Cocks: Teemu Tamminen, Antti Rogenbaum, Antti Valo
Torjunnat
Dicken: Patrik Roslander 7, Mikael Mäkelä 6
Cocks: Yevgen Umovist 23
LähiTapiola Tähdet
*** Teemu Tamminen, Cocks
** Benny Broman, Dicken
* Yevgen Umovist, Cocks
Dickenin kausi jatkuu ensi keskiviikkona kun Dicken kohtaa ÅIFK:n kotonaan Pirkkolassa. Pääseekö Dicken takaisin voittojen tielle? Tulkaa paikalle katsomaan!
Patrik Lindströmin kuvia ottelusta:



