Sunnuntaina Turkuun –pelissä elintärkeät pisteet

teemu forsvarar aifkMiehet suuntaavat huomenna Samppalinnaan metsästämään pisteitä, joilla saattaa olla todella suuri merkitys, sillä voitolla Dickenin runkosarjavoitto on vielä mahdollinen, toki se vaatii Cocksin pistemenetystä. Lauttasaarelaisten peli alkaa olla hyvällä mallilla kevättä ajatellen, ja voittoputki onkin jo venynyt viiden ottelun pituiseksi. ÅIFK:llakin kulkee tällä hetkellä todella lujaa, joukkue on kiinni viidennessä sijassa eikä Atlas Vantaan kiinnisaaminen neljännellä sijalla ole mahdottomuus. On siis selvää, että Ulf Anderssonin miehistö haluaa tosissaan taistella voitosta huomenna. Edellisen kerran kun Dicken vieraili Samppalinnassa, oli ottelu todella tiukka. Suomen Cupin ottelu päättyi tuolloin lauttasaarelaisten kahden maalin voittoon, 26-28. Myös edellinen Sm-liigakohtaaminen Pirkkolassa oli tiukka, silloin Dicken kuitenkin sai pidettyä pisteet Pirkkolassa lukemin 31-25.

Läs mer...

Runkosarjan viimeinen Stadin Derby lauantaina Kalliossa

Kuva: Asseri Kasari / FSC MediaViimeinen stadin derby pelataan aina hankalassa Kallion Urheilutalossa huomenna lauantaina alkaen klo 17.00. Dicken on tulosten valossa pelannut ehjn ja ennen kaikkea tasaisen kauden, kun taas HIFK:n peli on ailahellut melkoisesti. Dicken jahtaa tosissaan runkosarjan voittoa ja IFK taas pelaa sijoista 5-8, eli joukkueiden kohtaaminen jo puolivälierissä on täysin mahdollinen. IFK:n ulkomaalaislegioona on pääosin vastannut joukkueen maalinteosta, tehokkaimpana Nikola Zujic, joka 113 maalillaan jahtaa maalipörssin voittoa. Kokenut Olev Eensalu on pääsemässä hyvää kevätvireeseen, siitä osoituksena 77 maalia. Ulkomaan vahvistusten seassa Jasper Hellberg on tehnyt 67 ja uusin hankinta Mirza Mimic 63.

Läs mer...

Back to Top