Dicken matkaa Riihimäelle Dynamon vieraaksi lauantaina
Kuusi ottelua, kuusi voittoa. Siinä Dickenin alkukausi
Seitsemän ottelua, ei voittoa, yksi tasapeli. Siinä taas Dynamon alkukausi.
Voittoputki sai jatkoa HIFK:n kustannuksella 32-22 (14-10)
Dicken voitti SM-Liigassa jo kuudennen pelinsä putkeen. Tappiosarake näyttää edelleen nollaa, kun stadin herruudesta kamppailtiin Pirkkolassa keskiviikkona. Peli alkoi Dickenin dominoinnilla, ja kuuden minuutin pelin jälkeen ottelu näytti jo ratkenneen tulostaulun näyttäessä 6-1 lukemia.
SM-Liiga palaa maajoukkuetauolta keskiviikkona, Dicken - HIFK
Keskiviikkona SM-Liigaa tahkotaan täysi kierros, ja lepovuorossa on tällä kertaa HC West. Dicken kohtaa Helsingin IFK:n kauden ensimmäisessä stadin derbyssä klo. 19.15 Pirkkolan käsipallopyhätössä. Dicken lähtee otteluun puhtaalla pelillä, sillä viidestä pelaamastaan ottelusta on saaliiksi saatu yhtä monta voittoa. IFK:n kausi taas on lähtenyt tahmeammin liikkeelle kun kuudesta pelistä saaliina on vain kaksi voittoa, sarjanousija Dynamoa sekä BK-46:tta vastaan. Tappiot on kärsitty SIF:lle, Cocksille, HC Westille sekä Atlas Vantaalle.
Monipuolista pelailua leveällä rintamalla
Kauden alku on toistaiseksi näyttänyt viitteitä että kuulumme kärkikahinoihin tälläkin kaudella ja sarjataulukkokin tukee tätä, 5 ottelua takana ja 10 pistettä kasassa. Lisäksi pystyimme pitämään syys- & lokakuun tappiottomina kuukausina joka piristää aina pimein syksyn keskellä.
A-pojkarna i final i Skånela Cup!
Dickens A pojkar spelar final klockan 15:55 finsk tid! Följ med matchen på https://skanela.solidtango.com/
A-pojkarna med Fille Söderlund i spetsen mot framgångar i sverige
Dickens A pojkar spelar semifinal imorgon söndag mot Bolton. Pojkarna vann alla sina matcher i grundserien. Fint spelat!
Dickens next generation på turneringsresa I Sverige 31.10-2.11
Detta veckoslut deltar våra B flickor , B pojkar och A pojkar in Skånelas inbjudningsturnering i Märsta. Till turneringen kommer duktiga lag från olika delar av sverige så nivån är i finska mått mätt mycket hög. Alla våra tre deltagande lag har förutsättningar att klara sej helt bra I turneringen då dom haft en bra försäsong och alla spelarna kan delta.
Pelaajahaastattelut DickenNSM SIF 29.10
{sourcer}
<iframe src="//player.vimeo.com/video/110450303" width="550" height="281" frameborder="0" webkitallowfullscreen mozallowfullscreen allowfullscreen></iframe> <p><a href="http://vimeo.com/110450303">Pelaajahaastattelut DickenNSM SIF 29.10</a> from <a href="http://vimeo.com/dickenhandball">Dickenhandball</a> on <a href="https://vimeo.com">Vimeo</a>.</p>{/source}
B-tytöt Ruotsiin Skånelaturnaukseen 31.10 - 2.11
Dickenin B-tytöt Ruotsiin Skånelaturnaukseen 31.10-2.11.2014
Turnaus pelataan Märstassa Tukholman pohjoispuolella kolmessa hallissa: Vikingahallen, Rosersbergshallen & Ekillahallen.
Perjantaina
16:40 Dicken - IK Sävehof
21:00 Dicken - Rosersberg
Lauantaina
13:20 Spårvägen - Dicken