Dicken goes Europa!
Naisten käsipallon hallitseva suomen mestari Dicken osallistuu tulevana kautena EHF-Cupiin (ent. Challenge-Cup). EHF-Cupissa vastustajina on Euroopan suurmaiden keskikastin joukkueita sekä pienempien käsipallomaiden kärkijoukkueita. Arpaonnella on suuri merkitys menestyksen suhteen.
Pelaajien motivaation kannalta osallistuminen vaativampiin koitoksiin on suuri asia, päätös osallistumisesta syntyikin yhdessä joukkueen pelaajien kanssa. Osallistuminen vaikuttaa myös kauteen valmistautumisessa, nyt ei riitä, että peli kulkee kevään mitalipeleissä, pelin pitää kulkea jo syksyllä. Europelit ovat taloudellinen ponnistus ja kaikki halukkaat ja kykenevät voivat osoittaa tukensa ostamalla kausikortin tms Dicken shopista. Syksyllä nähdään ja mitataan suomen mestarin taso eurokentillä ja Pirkkolassa, nähdään siis siellä!
Armi Pärt ensi kaudeksi Dickeniin
Viron maajoukkueen viivapelaaja Armi Pärt on allekirjoittanut ensi kauden kattavan sopimuksen Dickenin kanssa. Viime kaudella Pärt edusti Ruotsin Elitserienistä tippunutta HK Varbergiä. 205 cm ja 115 kiloinen juuri 30 vuotta täyttänyt kolossi on urallaan ehtinyt pelata Ruotsin lisäksi Saksassa, Ranskassa, Espanjassa, Tanskassa sekä Turkissa.
Dickenin naisten joukkue hakee maalivahtia! Dicken damer söker en målvakt!
Viime kaudella tuplat voittanut Dicken etsii uutta maalivahtia tulevaan kauteen. Kaipaamme toimintaan sitoutunutta joka haluaa kehittyä ja harjoitella kunnolla. Ensi kaudella saattaa joukkueella olla myös Euro-pelejä luvassa joten haasteita riittää myös maalivahtiosastolle. Mikäli asia sinua kiinnostaa, oletko yhteydessä Markku Enströmiin (+358400-416114,
Dicken damer söker en målvakt!
Dicken damer som vann dubbelt förra säsongen söker en målvakt. Det som vi är ute efter är en som vill utvecklas och träna på allvar och vara på riktigt en del av laget. Laget siktar på att spela också i Europa, så det finns gott om utmaningar även för målvakterna. Ifall du är intresserad vänligen ta kontakt: Markku Enström (+358400-416114,
Muutoksia ensi kauden kokoonpanoon
Dickenin miesten viime kausi päättyi sensaatiomaisen välieräsarjan jälkeen finaalitappioon suoraan kolmessa ottelussa Cocksia vastaan. Tadas Stankeviciuksen siirto takaisin Liettuaan sekä Patrik Roslanderin siirto GrIFK:hon olivat jo tiedossa, näiden lisäksi Gusten Montonen siirtyy Ruotsin Allsvenskanin kärkiseura Amo HK:hon, joka taisteli nousukarsinnoissa Elitserieniin, nousussa kuitenkaan onnistumatta. Lisäksi Ian Martin, Felix Nilsson, Johan Gripenberg sekä Niklas Kaitemo ovat ilmoittaneet lopettavansa käsipallouransa SM-tasolla ainakin toistaiseksi.
Naisten joukkue alkaa olla kasassa!
Menneen kauden tuplamestaruuteen päättänyt Dickenin ensi kauden joukkue alkaa olla kunnossa. Joukkueen valmennus on sama kuin menneellä kaudella. Ken, Ade ja Peltsi jatkavat hyvää duuniaan. Pelaajapuolella jatkavat Anna, Annis, Wesa, Mallu, Kira, Jessika, Linn, Tove, Valkkis, Karla, Masa, Emppu, Janica, Linnea ja Nina. Uusia kasvoja treeniringissä ovat Ella Valkamo, Daniela Hudd sekä Ellen Järnström. Maalivahtipuolelle haetaan vielä täydennyksiä. Hanna ja Olle jatkavat opintojaan ulkomailla.
F09 Kisakallio
Dickens flickor -09 firade helgen 22-23.5 i Kisakallio. Tack till våra sponsorer Fondita och Raseborg Express! 18 flickor, tränare och lagledare träffades på lördag förmiddag i Kisakallio. Några flickor hade tidigare varit där på handisläger, men för de flesta var stället nytt och för många var det första gången på övernattningsläger. Efter att vi skickat hem föräldrarna började programmet som bestod av både inne- och uteaktiviteter, handis och annat roligt. Kvällens höjdpunkt var strandbastu & simning och när man äntligen fick öppna sin godispåse.Anmälan till Dickens sommarläger på Drumsö öppnad - 2013-2011 födda
Dicken ordnar igen sina traditionella Sport camp läger på Drumsö efter att skolorna har slutat. Lägervecka 1 är 7-11.6, lägervecka 2 är 14-18.6. Vi följer självklart med koronaläget och agerar enligt det men för tillfället tror vi starkt att vi kan ordna lägren koronasäkert i juni. Bifogat hittar ni lägerinbjudan.
Helsinki Handball Camp 2021
Dicken ordnar i år Helsinki Handball Camp för flickor och pojkar födda 2007 - 2010. 7-10.6.2021
Lägret är öppet för alla, man behöver inte spela i Dicken för att delta. Matthias Nyman är huvudtränare för lägret och varje dag kommer det olika spelare från Dickens dam- och herr elitlag och hjälper till med träningarna.
PROGRAM OCH TID
Allt program sker i Brunakärrs idrottshall mellan kl. 9-16, vi delar upp barnen i 4 grupper. Gruppindelningen meddelas första dagen av lägret.
Vi träffas varje morgon i Brunakärr mellan klockan 8.30 och 9.00. Man kan själv välja när man kommer, men klockan 9.00 börjar programmet, senast då måste man vara på plats ombytt och färdig att börja träna. Programmet slutar varje dag kl. 16.00, men det finns alltid en tränare på plats till kl. 16:15, så barnen kan stanna kvar till dess. Vi följer med koronasituationen under våren och anpassar arrangemangen och gruppstorlekarna enligt de bestämmelser som gäller.
Tadas Stankevicius siirtyy Liettuan pääsarjaan
Neljä vuotta Dickeniä edustanut sentteri Tadas Stankevicius palaa kotimaahansa Liettuaan. Neljä vuotta Dickeniä edustanut Stankevicius valloitti Suomen kentät ja tulikin valituksi pelipaikkansa parhaaksi pelaajaksi sekä SM-Liigan tähdistömiehistöön. Dickenille Stankevicius on peliotteiden lisäksi tuonut mukanaan valtavasti kokemusta sekä ennen kaikkea taistelutahtoa.
Nousujohtoinen kausi päättyi mestaruusjuhliin!

Alkukausi Kausi alkoi joukkueella kangerrellen. Voittoja otettiin joukkueista joista pitikin ottaa. HIFK:ta vastaan taas oli vaikeaa, molemmat syyskauden pelit otettiin selkeästi kuokkaan suurin numeroin. Syyskauden otteita leimasi heikohko puolustuspeli ja mielikuvitukseton hyökkäys. Ottelut näyttivät siltä, että joukkue suoritti rutiininomaisesti vailla yhtenäistä paloa ja määränpäätä. Edelliskaudella poissa loukkaantumisten takia olleet Annis Lindholm ja Masa Peitsaro olivat hekin vielä puolikuntoisia. Peli ei kehittynyt ja sen varmasti pelaajatkin huomasivat. Palavereitakin pidettiin.