Nousujohtoinen kausi päättyi mestaruusjuhliin!

Alkukausi Kausi alkoi joukkueella kangerrellen. Voittoja otettiin joukkueista joista pitikin ottaa. HIFK:ta vastaan taas oli vaikeaa, molemmat syyskauden pelit otettiin selkeästi kuokkaan suurin numeroin. Syyskauden otteita leimasi heikohko puolustuspeli ja mielikuvitukseton hyökkäys. Ottelut näyttivät siltä, että joukkue suoritti rutiininomaisesti vailla yhtenäistä paloa ja määränpäätä. Edelliskaudella poissa loukkaantumisten takia olleet Annis Lindholm ja Masa Peitsaro olivat hekin vielä puolikuntoisia. Peli ei kehittynyt ja sen varmasti pelaajatkin huomasivat. Palavereitakin pidettiin.

Taitekohta Alkuvuodesta joukkueen pelaajat ”oireilivat” siihen malliin että jotain pitäisi tehdä, aikaa olisi vielä muuttaa kurssi. Otettiin remmiin mukaan ”poppamies”, eli henkinen valmentaja Jouko Mikkola joka kävi valmennuksen kanssa läpi tilannetta missä mättää. ”Jokeri” palaveerasi myös pelaajien kanssa yksin ja ryhmissä. Vaikka tällaisten Jippojen merkityksen mittaaminen on lähes mahdotonta, on helppo olla sitä mieltä, että apua saatiin ja lukkoja saatiin avattua.

Helmikuisessa suomen-cupin välierässäkin esitys oli vielä vaisu, vaikka SIF voitettiinkin parilla maalilla. Cupin finaali tuli jatkoajan jälkeen ja kentällä alkoi näkyä joukkue, jonka peli-ilme näytti jo paremmalta. Vielä oli kuitenkin matkaa maksimi suoritustasoon.

Loppukiri ja ”poika” saunaan Runkosarja päättyi sarjan kakkospaikkaan ja vastaan tuli kovaksi tiedetty GrIFK. Granille hävittiin runkosarjassa kahdesti, joten tiukka vääntö oli luvassa. Ekassa kotipelissä oltiin menossa jo voittoon, mutta Grani puristi ohi ja vei tikkarin kädestä viime metreillä. Toinen semi olikin kova paikka ja viime sekunneille mentiin. Dicken otti aikalisän kun 6 sekuntia oli jäljellä. Erinomainen hyökkäyskuvio päättyi maaliin viimeisellä sekunnilla ja päästiin jatkoajalle. Jatkoaika oli meidän ja sarja tasan 1-1. Tämä peli toi uskon ja luottamuksen joukkueelle ja kaksi viimeistä semiä olivat Dickenin hallintaa. Mikä tärkeintä, peli kulki koko ajan paremmin ja paremmin.

Finaalisarjasta HIFK:ta vastaan odotettiin pitkää ja tiukkaa, näinhän on tapahtunut lähes aina kun joukkueet ovat kohdanneet finaaleissa. Ensimmäisen finaalin Dicken vei muutaman maalin erolla ollen kuitenkin pelissä niskan päällä koko ajan. Loppunumerot mairittelevat HIFK:ta. Toinen finaali oli toisinto ensimmäisestä sillä erolla että nyt ei maaleilla mässäilty. Loppunumerot 20-15 Dickenille kertovat, että puolustus on tikissä ja luottavaisin mielin voidaan lähteä katkaisemaan sarjaa. Kolmas finaali oli lähes musertava. Dicken vei peliä ensimmäisestä minuutista viimeiseen minuuttiin. Peli aikana ei tapahtunut minkäänlaista notkahdusta, vaikka HIFK yritti minkä pystyi. Mestaruus oli Dickenin puhtaasti 3-0 voitoin.

Jos menneen kauden matkaa pitäisi kuvailla kolmella adjektiivilla olisivat ne ehkä: – tuskainen – lupaava – loistava. Valmennukselle suurkiitos kurssin kääntämisestä mestaruuteen ja tietysti pelaajille mainioista esityksistä. Tuplamestaruus on maksimi mitä kaudelta voi saavuttaa ja kun tämä on saavutettu, voidaan myös olla tyytyväisiä. Töitä on tehty ja niitä on tehty oikein. Uuden kauden rakennus on jo hyvällä mallilla ja toivottavasti taas tullaan näkemään joukkueessa muutama uusi oma juniori. Näin sen kuuluukin mennä.

Kiitos ja kumarrus myös Dickenin yhteistyökumppaneille, toivottavasti olette mukana seuraavanakin kautena!

Make, Geeäm