Matka mestaruuteen kaudella 2017-2018

Kaikilla menetystarinoilla on taustansa ja tapahtumansa niin kuin tälläkin. Matka neljänteen peräkkäiseen mestaruuteen oli monivaiheinen. Kauteen lähdettiin jälleen mestarisuosikkina ja heti syyskuun ekassa HIFK kohtaamisessa pöllytettiin UT:n kingit + 13 maalilla. Muut vastustajat pestiin keskimäärin + 15 maalilla. Pahimman vastustajamme HIFK:n peli ei vakuuttanut ja kaudesta vaikutti tulevan läpihuutojuttu. Median puolelta oltiin jo mestareita ja liitossa valmistauduttiin jo kaivertamaan Dickenin nimi mestaruuspokaaliin.

Sitten koitti suomen-cupin finaali ja vaikeammat ajat. HIFK pelasi huippupelin ja vei Cupin ansaitusti Dickenin ihmetellessä mitä tapahtui. Kevätpuolelle lähdettiin sarjassa voittamattomina kunnes oli BK-46 vuoro pudottaa Ladyt Lavalta, tässä yhteydessä myös Bettina Lillqvist loukkaantui ja jäi pariksi kuukaudeksi sairastuvalle. HIFK oli ylemmän jatkosarjan kunkku vieden molemmat kohtaamiset ja sarjan ykköspaikan ja sitä kautta kotiedun finaaleihin. Dickenin pelistä näytti puuttuvan ”se viimeinen” tahto ja rutistus mihin oltiin totuttu. Haasteita valmennukselle toi myös peluuttaminen. Dickenin joukkue vilisi maajoukkuepelaajia jokaiselle pelipaikalle, joillekin pelipaikoille jopa kaksi ja nuoria junnujakin piti peluuttaa. Näytti kun joukkueesta olisi puuttunut se henki tai kipinä millä kurssi saataisiin käännettyä. Olisiko masu jo ollut täysi edelliskausien menestyksestä.

Semifinaaleissa BK pelasi hienosti pitäen kaikki kolme ottelua tiukkana, Dicken kuitenkin 3-0 voitoin finaaliin. Toisessa semissä HIFK teurasti GrIFK:n niin ikään kolmessa pelissä. Oli aika finaalien. Nyt oli jo mediakin kääntänyt kelkkansa mestarisuosikin suhteen. HIFK lähti finaaleihin suosikkina ja Dicken haastajana. Jos hiukan kelaa tätä taaksepäin ja miettii HIFK:ta, oli tämä lopputulema tavallaan odotettu. Syyskaudella HIFK etsi vielä pelitapaansa uuden valmentajansa astuessa ruoriin ja samalla Spartasta siirtyneet parhaat pelaajat etsivät vielä paikkaansa joukkueessa. Kevätpuolella olivat nämä palaset jo kohdallaan ja joukkueen peli oli aivan eri tasolla kuin syksyllä. Myös muutamat hyvät pelaajavahvistukset kesken kauden olivat löytäneet tasonsa. Kevään HIFK oli täysin eri kaliiberin jengi kuin syksyllä.

Ensimmäisen finaalin vei HIFK 25-20 Dickenin tuskaillessa hyökkäystään. Toisessa taas oli Dicken niukasti parempi maalein 27-25. Kolmannessa finaalissa Dicken löi taas päätänsä HIFK:n agressiiviseen puolustukseen ja kun hyökkäyspään viimeistely ontui oli lukemat 25-22 HIFK:lle ja mestaruus oli katkolla Pirkkolassa neljännessä kamppailussa. Tämä neljäs peli olikin sitten Dickenin näytöstä. Joukkue pelasi kauden parhaan pelinsä juuri silloin kun se pitikin pelata. Voitto siinä Dickenille 24-18 ja lukemat olisivat voineet olla suuremmatkin jos olisi peluutettu ”ykkösnyrkkiä” loppuun saakka. Viisautta oli peluuttaa säästeliäästi sillä 5. finaali oli jo seuraavana päivänä.

Final countdown. Viidennessä finaalissa oli kaikkea sitä mitä urheilussa tulee parhaimmillaan ollakin. Panokset olivat aivan tapissa, loistavat äänekkäät fanit molemmilla joukkueilla ja ennen kaikkea tasokasta käsipalloa. Kotikenttätaika oli myös pitänyt kaikissa aiemmissa otteluissa. HIFK oli ottelun alussa terävämpi ja johtikin muutamalla maalilla, mutta sitten kelkka pikku hiljaa kääntyi ja Dickenin naiset osoittivat henkisen kovuutensa ja tasonsa. Ottelu oli vielä tasan toisen puoliajan alussa mutta sitten löytyi Dickeniltä uusi vaihde jonka aikana repäistiin viiden maalin johto joka piti loppuun saakka. 4. peräkkäinen suomen mestaruus oli siinä. Mieletön taistelu ja joukkueen eteen pelaaminen palkittiin jälleen kerran. Kuten moni pelaaja haastatteluissa sanoikin, oli tämän vuoden finaalien taso korkeampi kuin aikaisempina vuosina

Tähän kauteen päättyi myös monen pitkä peliura Dickenissä. Sonja Koskinen, Bettina Lillqvist, Pia-Stina Pitkäjärvi, Annika Ahlroth ja Kiira Kankainen ripustavat pelikengät naulaan. Jättestort tack till dem! Annika Näräkkä ja Tove Salokivi siirtyvät mahdollisesti Ruotsin sarjoin. Tällaisten tähtien poistuminen näkyy tietysti myös tulevan kauden Dickenissä. Joukkue tullee muokkaamaan pelitapaansa pelaajaprofiilien muuttuessa ja nuoret tulevaisuuden lupaukset pääsevät nyt lunastamaan paikkansa peliaikaa ollessa paremmin tarjolla. Toivottavasti treenihalut ovat heillä kesäharjoittelussa kohdillaan, vapaalippuja kun ei ole jaossa. Onneksi joukkueella on tuttu ja pätevä valmennus, voidaan siis olettaa hyviä asioita tapahtuvan jatkossakin.

Katsotaan sitten vuoden päästä millaista tarinaa kerrotaan kun olemme nähneet kauden 2018-2019!