GrIFK - Dicken 8.10. Klo 15.45
06.10.2011
GrIFK - Dicken 8.10. Klo 15.45
Lauantaina vuorossa kiihkeä kamppailu Grania vastaan. Cupissa hävityn pelin virheistä on opittu ja tämä toivottavasti näkyy pelisuorituksessamme. Panosta pelistä riittää, pisteet ovat tärkeät kun tavoittelemme 4 parhaan joukkoon pääsystä keväälle. Joukkueessa pientä nuhaa ja köhää liikkeellä mutta tällä hetkellä kokoonpano pysyy samana kuin edellisissä peleissä on ollut. Sairastuvalta kuuluu hyviäkin uutisia. Hanski on aloittanut kevyen treenin ja päässee lähiviikkoina tositoimiin. Vicku on myös päässyt aloittamaan lenkkeilyn. Dicken lähtee maaseudulle hakemaan kolmatta peräkkäistä voittoa, tulethan Grottaan kannustamaan punaisia!
Dicken kohtaa Akilleksen Pirkkolassa lauantaina 1.10. klo 16.30
29.09.2011
Dicken kohtaa Akilleksen Pirkkolassa lauantaina 1.10. klo 16.30
Dicken lähtee peliin lievänä ennakkosuosikkina huomioiden kauden pelatut pelit. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että peliin lähdetään takki auki sunnuntaikävelylle. Päinvastoin. Dicken jatkaa siitä mihin Atlas peli jäi, tulemme näkemään kovatempoista, yritteliästä ja iloista peli-ilmettä. Sarjan keskikasti muodostunee varsin tiukaksi kauden aikana ja maalierokin voi ratkaista sjoitukset. Minkäänlaiseen löysäilyyn ei ole varaa. Kokoonpanoon ei tule juurikaan muutoksia. Sessin ja Hanskin paluu joukkueeseen ei ole vielä näköpiirissä. Nähdään lauantaina Pirkkolassa!
Atlas vastassa koti-avauksessa 21.9 klo 19.15 Pirkkolassa
20.09.2011
Atlas vastassa koti-avauksessa 21.9 klo 19.15 Pirkkolassa
Odotettu kauden ensimmäinen kotiottelu lähestyy! Spartan pelistä saatiin hyvä alkulämpö mestispeleihin ja huomenna jatkamme mihin maanantaina jäätiin. Peliin lähdetään kovalla tempolla eikä tulla säästelemään juoksutehoissa. Atlaksen kokenut avauskokoonpano tulee toteamaan että Dicken haluaa kovatempoista peliä. Dickenin kokoonpanossa ei suuria muutoksia tapahtune, uusia pelaajia pyritään peluuttamaan mahdollisuuksien mukaan.
Sparta-pelissä huippuvireeseen päässyt Annika päässee näyttämään nopeutensa sekä maalintekotaitonsa ja samalla kuromaan eroa muihin sarjan maalipörssissä. Pakkikalustolta odotetaan enemmän maaleja ja samoin omalta puolustukselta kovuutta. Atlas pyrkinee pelaamaan paikat viivalle joten puolustuksen tiiveydessä on meidän syytä myös onnistua. Sarjan avauspisteet tarjolla, tulethan paikan päälle kannustamaan!
Naisten mestaruussarjajoukkue 2011-2012 - pelaajaesittelyt, osa 2
Naisten mestaruussarjajoukkue 2011-2012 - pelaajaesittelyt
Saat lisää tietoa pelaajista klikkaamalla nimiä
Pelaajat 1 ... 14 löytyvät tästä
Joukkueenjohtaja ja valmentajat löytyvät tästä
{accordionfaq faqid=faq}
15 - Sanna Tallqvist
|
|
![]() |
Lempinimi: Sanna Pituus:155 cm Pelipaikka: V6/O6 Pelivuodet: noin 13 v Lempiruoka: Pasta Suosikkiurheilija: Luc Abalo Lempilause: "pieni mutta pippurinen" Pelinumero: 15 Tavoite kaudella: Parhaan mahdollisen pelin pelaamista
|
16 - Jessica Enström
|
|
![]() |
Lempinimi: Jess Pituus: 175cm Pelipaikka: MÅÅÅLVAKT Pelivuodet: -10+ år spelat Lempiruoka: pastasallad med höna Suosikkiurheilija: Usain Bolt Lempilause: You don't have to be great to start, but you have to start to be great. Pelinumero: 16 Tavoite kaudella: Naisten SM-Sarjan loppupeleihin pääsy sekä henkilökohtainen kehittyminen mahdollisimman taitavaksi ja tasokkaaksi maalivahdiksi! |
17 - Victoria Ek
|
|
![]() |
Lempinimi: Viccu Pituus: 166 cm Pelipaikka: V9/K9/O9 Pelivuodet: 11 Lempiruoka: Makaronilaatikko Suosikkiurheilija: ei ole Lempilause: Så länge man inte ger upp, har man inte förlorat. Pelinumero: 17 Tavoite kaudella: Att utvecklas som spelare
|
18 - Annika Ahlroth
|
|
![]() |
Lempinimi: Anni Pituus: 173 cm Pelipaikka: maalivahti Pelivuodet: 10 vuotta Lempiruoka: nuudelit Suosikki urheilija: - Lempilause: - Pelinumero: 18 Tavoitteet kaudelle: voittaa!
|
19 - Sarah Peltonen
|
|
![]() |
Lempinimi: Peltsi Pituus: 160 Pelipaikka: vasen laita Pelivuodet: 7 vuotiaasta lähtien ( 10 v) Lempiruoka: kinkkupastasalaatti Suosikkiurheilija: Messi Lempilause: " teen sen huomenna"... Pelinumero: 19 Tavoitteeni kaudella: polvi kuntoon ja pelaamaan täysillä |
22 - Anna Sarasto
|
|
![]() |
Lempinimi: lempinimeä ei oikeestaan ole.. Pituus: 167 Pelipaikka: kaikki 9m Pelivuodet:10 Lempiruoka: grilli-ruoka Suosikkiurheilija: ville peltonen Lempilause: hyvä ruoka, parempi mieli. Pelinumero: 22 Tavoitteeni kaudella: treenata kunnolla kunnes vaihto-oppilas vuosi kutsuu tammikuussa |
23 - Marika Eriksson
|
|
![]() |
Lempinimi: Mie Pituus: 160 cm Pelipaikka: höger ytter Pelivuodet: 13 Lempiruoka: abborre Suosikkiurheilija: Kimi Räikkönen Lempilause: Jag gör det sen senare... Pelinumero: 23 Tavoite kaudella: Spela så mycket som möjligt på sidan av studier och jobb, och så förstås att Dicken vinner FM GULD!!!
|
25 - Catarina Nyberg
|
|
![]() |
Lempinimi: Catte Pituus: 172cm Pelipaikka: K6 Pelivuodet: 8 vuotta Lempiruoaka: Makkarakeitto Suosikkiurheilija: Katja Nyberg Lempilause: - Pelinumero: 25 Tavoite kaudella: Pelata hyvin ja pitää hauskaa !! |
27 - Emilia Collin
|
|
![]() |
Lempinimi: Emppa Pituus: 165cm Pelipaikka: Oikea laita Pelivuodet: 13 vuotta Lempiruoka: 1€ JUUSTO Suosikkiurheilija: Usain Bolt! Lempilauseesi: "HEI HALOO AVAA (xxxxx) SILMÄT" Pelinumero: 27 Tavoitteet kaudelle: Saada polvet kuntoon
|
29 - Hanna-Kaisa Haatainen
|
|
![]() |
Lempinimi: Hanski Pituus: 179 Pelipaikka: V6 Pelivuodet: hehheh kolmas vuosi lähtee nyt :D Lempiruoka: löytyy tosi monta, kanasalaatti on yks parhaista! Suosikkiurheilija: Kotimaisista varmaan Mikael Granlund ja ulkomaalaisista Usain Bolt Lempilause: Mikään ei ole mahdotonta Pelinumero: 29 Tavoite kaudella: entistä kovempi puolustus ja huippuunhiottu juoksukunto
|
40 - Maija Kutin
|
|
![]() |
Lempinimi: Maija Pituus: 161cm Pelipaikka: oikea laita Pelivuodet: n. 8v. Lempiruoka: kala,falafel,kaikki kasvit Suosikkiurheilija: Miguel Angel Jimenez Lempilause: - Pelinumero: 40 Tavoite kaudelle: tulla paremmaksi !! |
End FAQ
Naisten mestaruussarjajoukkue 2011-2012 - pelaajaesittelyt, johto ja valmentajat
Naisten mestaruussarjajoukkue 2011-2012 - pelaajaesittelyt
Saat lisää tietoa pelaajista klikkaamalla nimiä
Pelaajat 1 ... 14 löytyvät tästä
Pelaajat 15 ... 40 löytyvät tästä
{accordionfaq faqid=faq}
Helena Näräkkä (joukkueenjohtaja)
|
|
![]() |
Lempinimi: Lelle Pituus: 166 Pelipaikka: Läktare Valmennusvuodet: - Lempiruoka: sniglar Suosikkiurheilija: Annika Näräkkä Lempilause: Varför göra saker fel om man kan göra dem rätt? Tavoite kaudelle: Dickens damer i Play-off
|
Markku Enström (valmentaja)
|
|
![]() |
Lempinimi: Make Pituus: 181 Pelipaikka: penkinlämmittäjä Valmennusvuodet: 10 + Lempiruoka:Kebab Suosikkiurheilija: Matti ”hakki” Hagman Lempilause: enemmän tekoja, vähemmän puhetta Tavoite kaudelle: AT kulta, NSM mitali
|
Jouni Ahlroth (valmentaja)
|
|
![]() |
Lempinimi: Ade Pituus: 185 Pelipaikka: O6, K6 ja O9 Valmennusvuodet: 8 Lempiruoka: Pippuripihvi (medium -) Suosikkiurheilija: Usain Bolt Lempilause: ei kahta ilman kolmatta Tavoite kaudelle: kehittää joukkueen yhteispeliä, loppusijoitus: 3
|
Lars Johansson (valmentaja)
|
|
![]() |
Lempinimi: Lala, 174 cm Pelipaikka: M6/M9, Coach Pelivuodet: 30 som spelare, 18 år som tränare. Lempiruoka: Pepparbiff Suosikkiurheilija: Zinedine Zidane Pelinumero: 17 Tavoite kaudelle: Ett hårt jobbande och snabbt lag som folk gillar att se spela. Att spela slutspel inför en stor hemmapublik. Guld i AF och minimi semifinal i damserien.
|
End FAQ















