Pisteet Raaseporiin vauhdikkaan pelin jälkeen

Some 1080x1350 11Sunnuntaina Pirkkolan parketilla kohtasivat kotijoukkue Dicken, sekä liigan ehdottomaan kärkeen kuuluva BK-46 Raaseporista. Ennakon mukaisesti BK on joukkue, joka tukeutuu tiukkaan puolustukseen ja maalivahtipeliin, sekä juoksee paljon. Tämän osalta ennakko ei aivan pitänyt paikkaansa. Ottelun erikoispiirteenä oli Helsingin kaupungin järjestämä yllätys tulostaulun osalta – se ei toiminut, joten kuuluttaja Pasi Vahtera sai tehdä tuplatyön kuuluttaessa kaiken mahdollisen normaalien kuulutuksien lisäksi.

Ottelu alkoi vierailijoiden ottaessa tahtipuikon käsiinsä vaarallisen takamieskolmikkonsa Oliver Nordlundin, Oleksii Shcherbakin ja Miska Henrikssonin voimin. Passiivinen Dicken-puolustus ei ollut aivan valmis rutinoituneiden BK-pelaajien hyökkäyksiin ja hyvin pian eroa alkoi tulla vierailijoiden hyväksi. Kymmenen minuutin kohdalla Miska Henriksson naulasi tilanteeksi jo 5–10 ja tilanne alkoi näyttää kotijoukkueen kannalta jo erittäin tukalalta. Hiljalleen kuitenkin myös kotijoukkue alkoi saada juonesta kiinni. Etenkin Tristan Illmanin ja Frank Berghällin hienot yksilösuoritukset herättivät joukkuetta ja kotiyleisöä.

Kun puoliaikaa oli pelattu kaksi kolmannesta, alkoi ero kuroutua kunnolla ja lopulta ajassa 26.07 Tristan Illman toi joukkueen tasalukemiin 19–19. Tästä kokeneet vierailijat kuitenkin sisuuntuivat hieman ja lopulta tauolle lähdettiin kahden maalin vierasjohdossa 20–22. Huomioitavaa tässä vaiheessa oli jo ottelun maalimäärä, joka kieli siitä, että ainakaan puolustuksen juhlaa ei ensimmäisellä puoliajalla vietetty kummankaan joukkueen toimesta.

Toinen puoliaika alkoi aika lailla samoissa merkeissä, kuin ensimmäinen. Kotijoukkueen osalta juhlia pääsi jälleen viettämään Carlo Granfors, joka jo lähes tuttuun tyyliin dominoi toisen puoliajan alkua tehden muutaman komean maalin. Ottelu saatiin jälleen tasalukemiin, kun toista puoliaikaa oli pelattu kahdeksan minuuttia. Valitettavasti tästä eteenpäin Dickenin puolustus ja maalivahdit joutui seuraamaan Oleksii Shcherbak -show’ta, jossa pitkänhuiskea ukrainalaispakki mätti maaleja lähes jokaisella yrityksellä. Viimeisen 20 minuutin aikana Shcherbak viimeisteli kuusi maalia seitsemästä yrityksestä ja lopulta herralle kirjattiin yhteensä 13 maalia.

Vaikka loppupeli eteni tasaisessa tahdissa ei aivan viimeistä kirivaihdetta saatu kuitenkaan sisään. Lopulta BK-46 vei ottelun nimiinsä 35–38.

Vauhdikas peli meni siis lopulta aikamoiseksi maalintekokilpailuksi. BK:n valmentaja Andreas Rönnberg kritisoi pelaajiaan huonosta puolustuspelaamisesta ja kertoi, että heille vieraspelien kehno puolustaminen alkaa olemaan jo aika iso ongelma. Kotijoukkue sen sijaan voi olla tyytyväinen 35 tehtyyn maaliin, mutta luonnollisesti 38 päästettyä kertoo, että sekä puolustuksella, että maalivahdeilla on parannettavaa seuraaviin otteluihin.

Yksilötasolla parasta antia esittivät kauden ja koko uransa 100. liigamaalin tehnyt Tristan Illman, ennakkoluulottomasti pelannut Frank Berghäll, sekä varmasti viimeistellyt Max Granlund. Myös Vidar Wickström ja Carlo Granfors saavat puhtaat paperit hyökkäyspelin osalta.

Vierailijoiden tehot ja oikeastaan voitto lepäsi jo mainitun Oleksii Shcherbakin harteilla. Mies ei esitellyt taikatemppuja, vaan viimeisteli tehokkaasti hyvältä etäisyydeltä. Häntä säestivät tutut herrat Nordlund, Henriksson ja oikean laidan kiituri Sebastian Säkkinen.

Kauaa ei joukkue saa levätä, kun yhden välipäivän jälkeen joukkue kohtaa liigan toisen kärkijoukkueen HIFK:n aina vaikealla Urheilutalon kapealla kentällä. Ottelu pelataan jo tiistaina 27.1 klo 19.

Dicken - BK-46 35–38 (20–22)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)

Dicken

Tristan Illman 9
Max Granlund 7
Carlo Granfors 6
Vidar Wickström 5
Frank Berghäll 5
Oliver Ahlbäck 2 (1)
Benjamin Enholm 1

BK-46

Oleksii Shcherbak 13
Oliver Nordlund 7 (3)
Miska Henriksson 7
Sebastian Säkkinen 6
Ivan Roos 3
Ihor Skyba 1
Jonathan Roos 1

 

Tähtipelaajat

Oleksii Shcherbak BK-46 3
Tristan Illman Dicken 2
Max Granlund Dicken 1

 

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset

Dicken

Benjamin Enholm 1 x 2 min
Max Granlund 1 x 2 min
Tristan Illman 1 x 2 min
Vidar Wickström 1 x 2 min

BK-46

Ihor Skyba 1 x 2 min
Oleksii Shcherbak 1 x 2 min

Erotuomarit: Alexander Wessberg - Niko Tillan

 

Yleisöä: 174

 

Back to Top