Dicken vei trillerin nimiinsä 24-27 (9-11)

benny-grimaserarDicken vieraili keskiviikko-iltana Siuntiossa, vierasjoukkueelle aina vaikeassa paikassa. Ottelun alku oli maalintekomielessä todella tahmeaa, ja kuuden minuutin kohdalla tilanne oli vaivaiset 1-1. Mikaelit (Heinonen & Mäkelä) maaliensa suulla loistivat vuorotellen huipputorjuntojen kautta. Myös tolpat kolisivat kiitettävästi, varsinkin SIF:n maalipuut olivat ajoittain varsin kovilla Max Knutsin ja Benny Bromanin vetojen johdosta. Dicken johti kuitenkin suurimman osan jaksosta ja taukoa päästiin viettämään niukassa kahden maalin johdossa. Jobinpostiakin lauttasaarelaisille tuli Teemu Hertolan alavartalovamman johdosta. Teemua ei nähty ensimmäisen vartin jälkeen kentällä.

Toinen jakso alkoi isäntien komennossa jotka tulivat kolmen minuutin jälkeen jo tasoihin tilanteeseen 11-11, eikä Dickenin huolet tähän päättyneet, Max Knuts vuorostaan talutettiin suoraan pukuhuoneen puolelle, ja näin ollen Dickenin keskuspuolustukseen jäi ammottava aukko, joka jäi Jukka Kamulan sekä Filip Söderlundin täytettäväksi.

Se, mitä seuraavaksi tapahtui osoittaa todella, todella suurta taistelutahtoa; selkeästi pienempikokoinen, siipirikkoinen lauttasaarelaisrykelmä kääri hihat ja alkoi tekemään töitä toden teolla. Puolustuksessa painittiin mm. Christoffer Modigin, Jaan Kaugen sekä Theo Westerlundin kokoisia jässiköitä vastaan, ja hyökkäyksessä Joacim Broman pelasi milloin viivapelaajaa ja milloin pelirakentajaa. Dicken onnistui kasvattamaan johtoaan jo neljään maaliin. Tällä erolla pelattiin käytännössä pelin loppuun asti, ja todellisen taisteludraaman jälkeen pisteet matkasivat takaisin Lauttasaareen.

Benny Broman oli totutun väkevä seitsemällä maalillaan, Mikael Mäkelä seisoi ajoittain päällään torjuessaan yhteensä peräti 24 kertaa ja Joacim taisteli viisi maalia joukkueelleen (milloin mistäkin). Siuntiolle on myös annettava heille kuuluva kunnia, Mixu Heinonen oli todella hyvä. Niin olivat myös Modig, Westerlund sekä Anton Luuppala.

Maalintekijät

Dicken: Benny Broman 7, Joacim Broman 5, Filip Söderlund 4, Timmy Thor 4, Anton Rémy 3, Max Knuts 2, Jukka Kamula 1, Philip Ahlgren 1

SIF: Christoffer Modig 6, Theo Westerlund 6, Anton Luuppala 4, Janne Korpimäki 3, Alexander Holmberg 2, Rasmus Blässar 2, Ravo Voosalu 1

Torjunnat

Dicken: Mikael Mäkelä 24

SIF: Mikael Heinonen 14

Varoitukset

Dicken: Timmy Thor, Jukka Kamula

SIF: Ravo Voosalu, Christoffer Modig, Theo Westerlund

Ulosajot

Dicken: -

SIF: Christoffer Modig, Theo Westerlund

Tähtipelaajat

*** Benny Broman

** Mikael Mäkelä

* Mikael Heinonen

Tuomarit: Anton Ekström & Krister Illman

Yleisöä: 205

 

Ottelusta muualla:

http://sjundeaif.sporttisaitti.com/?x254534=322349

Back to Top