Dicken vei kauden ensimmäisen El Romanticon nimiinsä
Dicken ja Cocks kohtasivat perjantain ainoassa liigapelissä. El Romanticosta tuli juuri niin jännittävä ja tasainen kuin ennakkoon oli odotettavissa, ja johtoasema vaihtui useaan kertaan etenkin ensimmäisellä jaksolla. Joukkueet etenivät tasatahtiin aina 7-7 tilanteeseen asti, kun Cocks repi itselleen 10-7 johdon. Dicken kuitenkin kiri takaisin tasatilanteeseen 11-11, jonka jälkeen edettiin tasatahtiin johdon vaihtuessa molempiin suuntiin vuorotellen. Dorde Dekic pääsi jakson viimeisellä sekunnilla tasoittamaan taukotilanteeksi tasan 16-16. Dekicin lisäksi ensimmäisen jakson hahmot olivat Teemu Tamminen sekä Dicken-leiristä tutkapari Max Granlund-Ian Martin.
Herr matchprogram
Herrarnas Matchprogram
Dicken dominoi sarja avauksessa
Dicken ja ÅIFK saivat kunnian polkaista tämän kauden käsipallon SM-Liigan käyntiin perjantaina turussa. Ilman monivuotista kantavaa voimaa, Andreas Nyströmiä otteluun lähtenyt ÅIFK taisteli todella hyvin ottelun ensimmäisen vartin tilanteeseen 7-9 asti, mutta tässä vaiheessa lauttasaarelaiset olivat yksäisseet karstat pois koneestaan ja lähti vastustamattomasti karkumatkalle. 22. Minuutin kohdalla Ian Martin vei Dickenin jo 9-15 johtoon, ja taukoa vietettiin 10-21 tilanteessa eikä ottelun voittajasta enää ollut kahta sanaa. Kolmikko Stankevicius, Granlund, Martin osoittautuivat liian hankaliksi pidettäviksi ja pääsivät rokottamaan Kanarianlintuja mielin määrin.
Dicken haki pisteet Riihimäeltä
Kauden kolmas ¨El Romantico¨ Cocksin ja Dickenin välillä pelattiin keskiviikkona Riihimäellä. Tarjolla oli valtavat pisteet suoraa välieräpaikkaa ajatellen. Cocks saapui kuitenkin siipirikkoisena peliin, kun Teemu Tamminen, Roni Syrjälä sekä Davor Basaric puuttuivat kokoonpanosta. Myös Vitalie Nenita vaikutti puolikuntoiselta, ja tuurasi lähinnä oikealla laidalla.
Dicken voitti SIF:n ja siirtyi takaisin sarjakärkeen
Dicken joutui luopumaan SM-Liigan piikkipaikalta runkosarjan viimeisen ottelun päätteeksi, kun BK-46 ohitti lauttasaarelaiset pisteellä. BK kuitenkin hävisi oman jatkosarjan ensimmäisen ottelunsa maalin erolla Cocksia vastaan, kun taas lauttasaarelaiset voittivat suhteellisen helposti SIF:n lauantaina lukemin 27-21.



