Dicken voitti GrIFK:n kauniaisissa (+Riihimäki Cup)

fillebennyDicken pelasi lauantaina SM-Liigaa Kauniaisten luolassa. Perinteisesti vaikea vieraskenttä näytti alkuminuuteista hankalalta paikalta lauttasaarelaisten silmissä, kun GrIFK aloitti ottelun väkevästi. Kymmenen minuutin kohdalla isännät olivat karussa, lukemissa 5-1 muun muassa Jasper Hellbergin kahdella maalilla ja Albert Georgsin muutaman hienon torjunnan siivittämänä. Lauttasaarelaiset eivät kuitenkaan ollut tilanteesta moksiskaan, ja latoi seuraavan kympin aikana peräti 8 maalia ilman että Grani sai aikaan yhtäkään. Kyseisen kympin aikana GrIFK-luotsi Kaj Hagman käytti kaksi aikalisää. Kirin näkyvimmät hahmot olivat kolme maalia tehnyt Filip Söderlund sekä Mikael Mäkelä maalissa. Jakson viimeinen kymppi mentiin sitten tasatahtia, ja taukoa vietettiin Benny Bromanin viimeisen sekunnin maalin ansiosta 8-13 lauttasaarelaiskomennossa.

Läs mer...

MSM: Dicken - HIFK (12.1.2019 15:45 EET) LIVE

Back to Top