Dicken haki voiton vaikeuksien kautta

granlundvsatlas2018Lauantain SM-Liigamittelössä Vantaalla ottelun voittajasta ei pitänyt olla epäselvyyksiä. Atlashan oli yhdeksästä pelistä voittanut vain kaksi, kun lauttasaarelaiset samassa ottelumäärässä kahdeksan. Toisin kuitenkin kävi, kun Dicken jäi täysin telineisiin eikä saanut pelistä otetta koko ensimmäisen jakson aikana. Viiden minuutin pelin jälkeen peli oli vielä lauttasaarelaisille 4-3, mutta tämän jälkeen jotain tapahtui seuraavaksi 10 minuutiksi, ja isännät veivät 5-15 minuutin peliajan puhtaasti 5-0. Tadas Stankevicius pääsi kaventamaan tilanteeksi 8-5, ja tämän jälkeen myös pelitilanteet tasoittuivat jakson loppuajaksi, Atlaksen kuitenkin kontrolloidessa tilannetta. Tauolle mentiin isäntien ansaitussa 14-12 johdossa.

Läs mer...

Dicken sensaatiomaisesti 16 joukkoon Challenge Cupissa

ehc cc rk partizan 1Dicken oli kovan haasteen edessä Challenge Cupin kolmannella kierroksella, kun vastustajaksi arvottiin maineikas serbialainen suurseura RK Partizan Belgrad. Ensimmäinen osaottelu pelattiin Serbian pääkaupungissa lauantaina 17.11. Lähtökohdat otteluun eivät todellakaan olleet suosiollisia lauttasaarelaisryhmälle, kun reissupäivä perjantai koostui peräti kolmesta lennosta, Münchenin ja Frankfurtin kautta Nikola Teslan nimeä kantavalle Belgradin lentokentälle. Herätys monella pelaajalla oli soimassa jo ennen kello kolmea aamuyöllä.

Läs mer...

Back to Top