Dicken jatkoon EH Challenge Cupissa
Dicken jatkoi vakuuttavia otteitaan eurokentillä, kun tuplaottelussa kaatui tällä kertaa HC Berchem Luxemburgista. Näin ollen lauttasaarelaiset ovat raivanneet itsensä jo puolivälieriin, kahdeksan parhaan joukkoon.
SIF säikäytti Dickenin, pisteet jäivät silti Pirkkolaan
Tiistain ainoassa SM-Liigaottelussa Dicken isännöi Siuntion ylpeyttä, SIF:ä. Ottelusta ei panoksia puuttunut, kun Dicken kamppailee runkosarjan voitosta ja SIF oli pisteen päässä ylemmästä jatkosarjasta. Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, mutta Fredrik Karlssonin 4-3 kavennuksen 7. minuutin jälkeen Dicken meni menojaan, ensin 11-5 tilanteeseen ja vielä 14-6 21. minuutin kohdalla. Loppu mentiin tasatahtiin ja taukoa vietettiin tukevassa 16-8 johdossa.
Dicken jätti HIK:n vaille mahdollisuuksia
Lauauntain liigaottelu ei tarjonnut yleisölle paljoakaan jännitystä HC HIK:n vierallessa Pirkkolassa. Dicken otti nopeasti vankan johdon Joacim Bromanin neljän peräkkäisen maalin turvin, ja puolustus oli erittäin aktiivinen antaen vieraille harvakseltaan heittoja hyvistä paikoista. Hyvätkin paikat ei tuottaneet tulosta, kun Kim Davidson muurasi maalinsa umpeen. Vasta ajassa 16.30 vieraat saivat kuparisensa puhkaistua Linus Sandblomin onnistuttua lirutuksessaan. Tilanne 8-1. Jaksoa jatkettiin käytännössä samaan tahtiin, Dicken teki maaleja ja HIK tuskaili molemmissa päissä. Taukoa vietettiin lukemissa 16-4.



