Lauantaina Karjaalle
Dicken saa kunnian olla osana BK-46 70-vuotis juhlapäivää. Liigakenttiä vuosikaudet dominoinut BK on jääny ilman menestystä edelliset 10 kautta, ja täksi kaudeksi onkin laitettu paljon panostuksia joukkueen rakentamisessa. Maineikkaisiin värväyksiin lukeutuvat muun muassa Andreas Rönnberg sekä Oscar Kihlstedt, jotka ovat olleet maajoukkueen vakiokasvoja vuosikaudet. Myös Dicken-taustaista pelimiestä on hankittu Raaseporiin, nimittäin Ben Weber siirtyi Dickenin organisaatiosta Timmy Thorin seurakaveriksi.
Molemmat joukkueet voittivat avausottelunsa selkein lukemin, BK-46 sai kunnian olla PIF:n ensimmäinen liigavastustaja monen vuoden tauon jälkeen. Dicken taas voitti ainakin paperilla vahvistuneen HIFK:n, josta ei lopulta ollut vastusta lauttasaarelaisille, lopputuloksena 34-25 voitto.
Karjaan Sisu-Arena on aina todella haastava paikka pelata, ja varsinkin näin juhlatunnelmissa, sillä Kotiyleisö osaa antaa täyden tukensa omilleen. Näin ollen jo muutenkin vaikeasta ottelusta on tulossa entistä vaikeampi, ja odotettavissa on kahden perinteisen seuran välienselvittely. Tiukkaa peliä siis odotettavissa.
Uuden sarjasysteemin takia jokainen piste runkosarjassa on todella tärkeä, joten on sanomattakin selvää että lauttasaarelaiset lähtevät hakemaan kahta sarjapistettä ja näin ollen latistaa kotiyleisön.
Ottelu alkaa karjaan Sisu-Arenalla lauantaina klo 16.00.