Miehillä kahden ottelun viikko
Dicken kohtaa alkaneella viikolla SIF:n keskiviikkona ja ÅIFK:n lauantaina. Lauttasaarelaiset pelaavat SIF:ä vastaan jo kolmannen kerran tällä kaudella, kun syyskuun lopussa joukkueet kohtasivat Liigan merkeissä Siuntiossa. Toisen kerran joukkueet kohtasivat viikkoa myöhemmin Pirkkolassa Cupin puolivälierässä. Liigapeli päättyi lauttasaarelaisten kymmenen maalin voittoon kun taas Cupissa oli tiukempaa, mutta kuitenkin selkeä viiden maalin marginaali tiputti SIF:n jatkosta.
Siuntiolla on muutenkin ollut hankala kausi, kun SM-Liigassa on kasassa vain yksi voitto, viime viikonloppuna ÅIFK kaatui kotona Siuntiossa kolmen maalin turvin. SIF:n ylivoimaisesti maaliahnein on ollut kapteeni Gustav Svanbäck 36 maalilla. Sentteri igor Trajkovski on sisäisessä pörssissä kakkosena 17 maalillaan ennen Niki Tuomista, Anton Luuppalaa sekä Benjamin Peitsaroa.
Dickenin kausin on taas sujunut päinvastaisesti, kun kuudesta ottelusta kasassa on viisi voittoa, saldolla irtoaa toistaiseksi Liigan kakkospaikka. Tehokkain on ollut vähemmän yllättäen Max Granlund, jonka 45 maalia oikeuttaa maalipörssin kakkossijaan Teemu Tammisen takana. Filip Söderlund, Benny Broman ja Joacim Broman ovat myös pelanneet tehokkaan alkukauden 25-20 maaleillaan.
Keskiviikon ottelu alkaa Pirkkolan käsipallopyhätössä klo 19.15, joten pukekaa punaista päälle ja tulkaa kannustamaan Dicken voittoon! Ottelu näkyy myös suorana lähetyksen SolidSportin välityksellä.
Lauttasaarelaisten seuraava ottelu pelataankin jo lauantaina, kun joukkue matkaa Turkuun ÅIFK:n vieraaksi, tuo ottelu alkaa klo 14.00 Samppalinnan palloiluhallissa, ja näkyy niin ikään SolidSportissa.