Derby keskiviikkona!

HIFKKeskiviikkona mitellään jälleen Helsingin käsipalloherruudesta, kun suuntana on Helsingin Urheilutalo ja vastassa HIFK. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kaksi kertaa. Ensimmäisessä ottelussa oli panoksena Suomen Cupissa jatkoon eteneminen ja tuolloin HIFK oli reilusti etevämpi ja marginaalia tuli kymmenen maalin verran. Ensimmäinen liigakohtaaminen pelattiin lokakuun lopussa Pirkkolassa ja tuolloin eroa oli enää kaksi maalia.

HIFK:n kausi on ollut kaksijakoinen. Europeleihin valmistettu joukkue sisältää lahjakkaita nuoria pelaajia, sekä rautaista kokemusta niin kotimaasta, kuin ulkomailta. Löytyypä porukasta kokemusta mestareiden liigaa myöden. Valmennusta vetää joukkueen ruoriin palannut osaava ”Rosti” Grinishin, joten kaikkiaan palaset pitäisivät olla kunnossa. Ajoittain tämä yhtälön toiminta onkin nähty kentän puolella, mutta usein paketti ei ole pysynyt kasassa täyttä 60 minuuttia. Liigajoukkueista Dickenin lisäksi HIFK on onnistunut lyömään Siuntion kahdesti ja ÅIFK:n kerran. Tähtirintojen viimeisin peli oli juuri Turkulaisia vastaan ja tämä päättyi maalirikkaaseen tasapeliin 31–31.

Pelaajapuolella HIFK:n peli on pyörinyt paljon oikealla puolella operoivien Rui Rolon (68 maalia) ja vikkelän Vladimir Knopinskiin (52 maalia) ympärillä. Kaksikkoa on hyvin tukenut Karjaan kasvatti André Udd (46 maalia). Pelaajia läpi käydessä ei ole syytä myöskään unohtaa joukkueen maalia vartioivaa Bogdan Klepaa.

Dickenin peliä on voinut hyvällä omalla tunnolla kuvailla vuoristoratamaiseksi. Hyviä esityksiä on saattanut seurata täydellinen sekasorto. Tämän kaltainen vaihtelu on toki luonnollista nuorentuneen joukkueen etsiessä vielä yhteisiä askelmerkkejä. Kolme viimeistä ottelua ovat tuoneet suhteellisen tiukan tappion BK-46 vastaan, täydellisen selkäsaunan Riihimäen Cocksilta, sekä hienon voiton ÅIFK:sta. Tavoitteena onkin nyt saada voittoputki auki. HIFKta vastaan keskiössä puolustuksen kovuus, sekä oikea korkeus HIFK:n vahvoja ja taitavia takapelaajia vastaan, sekä ennakkoluuoloton hyökkäys- ja etenkin heittopeli vahvaa Klepaa vastaan.

Pelaajista vahvimmassa vireessä ovat olleet koko kauden vahvasti esiintyneet Filip Söderlund (58 maalia) ja Roni Syrjälä (54 maalia). Lisäksi tehoja voidaan odottaa vahvassa talvivireessä olevalta Benjamin Peitsarolta (52 maalia).

Seuraa heitä:

Keskiviikon pelissä otetaan seurantaan joukkueiden maalivahdit. Oletettavasti torjuntavuorossa ovat kokeneet ketut, eli jo mainittu Bogdan Klepa ja Dickenin maalille syksyllä paluun tehnyt ja sen jälkeen vahvasti esiintynyt Tuomas Laitinen. Kummallakin herralla on kyky ”voittaa pelejä yksin”, joten keskiviikkona nähdään kumpu vie pitemmän korren.

Ottelu alkaa totuttua myöhemmin, eli klo 20.00. Jos et pääse paikan päälle Kallioon, niin ota ottelu seurantaan Solidsportin kautta https://solidsport.com/dickenmiehet

Back to Top