Bjarne Lassen liittyy joukkueeseen

Bjarne Lassen 1080x1080Dickenin miesten Liigajoukkue on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen saksalaisen Bjarne Lassenin kanssa. 26-vuotias Lassen on pelipaikaltaan maalivahti ja hän liittyy joukkueen vahvuuteen Regional Nord sarjaa pelaavasta TSV Sieverstedtin joukkueesta. Saksalaisen käsipallokoulun läpikäynyt Lassen tuo hyvän lisän Fredrik Parvisen ja Kevin Järnströmin muodostamaan maalivahtikaksikkoon.

Haastattelimme suomeen siirtynyttä maalivahtia lyhyesti:

Tervetuloa Suomeen ja Dickenin riveihin, Bjarne! Kerro hieman mikä on käsipallotaustasi?

Olen kasvanut käsipallon ympäröimänä – isäni ja sisarukseni pelasivat tai pelaavat edelleen, joten olin mukana käsipallosaleilla jo pienestä pitäen. Itse aloitin käsipallon pelaamisen kahdeksanvuotiaana, ja siirryin maalivahdiksi 10-vuotiaana.

Juniorivuoteni ja ensimmäiset seniorikauteni vietin TSV Sieverstedtissä, jossa pääsin pelaamaan nuorten Bundesliigaa sekä aikuisten neljännellä ja viidennellä sarjatasolla. Maisteriopintojen vuoksi muutin Hampuriin lähelle, ja pelasin viimeiset kolme kautta HV Lüneburgin joukkueessa.

Mikä toi sinut Suomeen ja Dickenin joukkueeseen?

Muutin Suomeen valmistuttuani opinnoistani Saksassa. Tulin tänne tyttöystäväni kanssa – halusimme kokea ulkomailla asumista yhdessä. Kun mahdollisuus liittyä Dickenin joukkueeseen tuli eteen, tartuin siihen mielelläni.

Mikä on yllättänyt sinut eniten Suomessa?

Ehdottomasti leikkipuistojen määrä Helsingissä! Tuntuu, että lähes jokaisella taloyhtiöllä on oma pihansa. Lisäksi yllätyin siitä, kuinka paljon olen saanut kontaktia tuntemattomien kanssa – olin kuullut, että suomalaiset ovat hyvin introvertteja, mutta kokemukseni on ollut toisenlainen.

Tiesitkö mitään suomalaisesta käsipallosta ennen muuttoasi?

Olin nähnyt joitakin videoita suomalaisesta käsipallosta netissä ja tunnistin muutaman suomalaisen pelaajan nimen, mutta muuten minulla ei ollut paljoa tietoa ennen kuin saavuin tänne.

Millainen vaikutelma sinulla on joukkueesta?

Tosi positiivinen. Meillä on paljon lahjakkaita pelaajia, ja uusien vahvistusten myötä joukkueessa on hieno sekoitus nuoruutta ja kokemusta. Minut otettiin vastaan todella lämpimästi – tunsin kuuluvani porukkaan jo ensimmäisestä viikosta lähtien.

Mitä odotat tulevalta kaudelta?

Henkilökohtaisesti haluan antaa joukkueelle kaikkeni ja auttaa niin paljon kuin voin. Joukkueena uskon, että meillä on mahdollisuus parantaa viime kauden tuloksia ja ottaa askel eteenpäin.

Onko mitään terveisiä Dickenin- ja suomalaisille käsipallofaneille?

Odotan innolla, että pääsen tapaamaan fanit hallilla – toivottavasti edessä on upea kausi yhdessä!

Kiitos ja tervetuloa mukaan Bjarne!

Joukkueen GM Jukka Kamula kommentoi Lassenin sopimusta seuraavasti:

Bjarne liittyi joukkueen harjoituksiin jo muutama kuukausi sitten ja hän vakuutti meidät heti alusta kentällä ja kentän ulkopuolisella tekemisellä. Suomen ulkopuolelta tulevat pelaajat tuovat aina oman hienon lisänsä joukkueisiin ja olen varma, että Bjarnen tapauksessa tilanne on myös näin. Hän on kasvanut kenties maailman parhaassa käsipalloympäristössä ja tämä näkyy hänen asenteessaan lajia kohtaan. Olen todella tyytyväinen saadessamme hänet mukaan tulevan kauden joukkueeseen.”

Tulevan kauden joukkue alkaa olemaan valmis ja julkaistaan pian.


Lisätiedot
Jukka Kamula, GM Dicken MSM
0505779784
Den här e-postadressen skyddas mot spambots. Du måste tillåta JavaScript för att se den.

Back to Top