Hyvässä vireessä oleva Dicken kohtaa ÅIFK:n Pirkkolassa lauantaina
27.10.2011
Hyvässä vireessä oleva Dicken kohtaa ÅIFK:n Pirkkolassa lauantaina
Dicken - ÅIFK la 29.10 klo 15:00
ÅIFK on aloittanut kauden melko epätasaisesti tasapelillä Akillesta vastaan, hienolla voitolla Cocksista ja sitten selkeällä häviöllä HC Westiä vastaan. ÅIFK:n kaksi viimeistä ottelua ovat päättyneet maalin eroon, ensiksi vierasvoittoon Karjaalla ja sitten kotitappioon HIFK:ta vastaan. Tiukkaa on ollut, ja tulee varmasti olemaan myös Pirkkolassa.
ÅIFK on selkeästi vahvistunut viime kaudesta. Pelinrakentajaksi hankittiin Baltian liigassa viime vuonna mainetta niittänyt Olev Eensalu. Oikealle pakille löydettiin serbialainen Dusan Santrac. Santrac ehti pelata kaksi ottelua ennen kuin hankki itselleen kuukauden pelikiellon rikkomalla tuomarin koskemattomuutta BK-46 ottelun jälkeen, eli häntä ei vielä nähdä Pirkkolan kentällä.
Joukkueen selkärangan muodostavat edelleen Nyströmin veljekset Andreas ja Christoffer, vikkeläjalkainen Daniel Wakene, paluun tekevä Ari Nurminen, vasemmalla laidalla viilettävä rankkarispesialisti Vilppu Kuuluvainen sekä maalivahti Ville Nordkvist. Myös valmentajapuolella on tapahtunut kun Pietari Kapi siirtyi sivuun ja hänen saappaisiin asteli kokenut Tomi Salminen.
Dickenin harjoituksissa on käynyt pienoinen mieskato. Casimir Stierncreutz on poissa pelistä sairauden takia ja Timmy Thorin alaraajavamma pitää hänet sivussa ainakin tämän ottelun. Tämän lisäksi Anton Usvalahden polvi laitettiin uuteen uskoon West ottelun jälkeen. Max Knutsin osasto on leireillyt koko viikon Santahaminassa ja Ben Weber on parannellut selkäänsä. Joukkueessa on kuitenkin positiivinen ilmapiiri, treeneissä hyvä meininki ja joukkue lähtee jokaiseen otteluun taistelemaan pisteistä. ÅIFK:ta vastaan joukkueen on taas venyttävä parhaimpaansa, mikäli pisteet meinataan pitää Pirkkolassa.