Varmistaako Dicken runkosarjan kakkossijan Akilleksen kustannuksella?

Dicken kohtaa keskiviikkona (klo 19.15) Akilleksen runkosarjan toiseksi viimeisessä pelissään, joka samalla on viimeinen kotipeli ennen ensi tiistaina alkavia pudotuspelejä. Akilles otti mojovan päänahan kun Cocks vieraili maanantaina Porvoossa kakkosmiehistöllään. Näin ollen Akilles sai kuin saikin pistetilinsä auki tämänkin kauden aikana.

Akilleksella on keskiviikkona pelissä ainoastaan kunnia, kun pudotuspeleihin ei enää ole asiaa. Dickenille taas ottelu voi olla varsin merkittävä, sillä voitolla HC West ei enää voi saada lauttasaarelaisia kiinni kamppailussa runkosarjan kakkossijasta, ja näin ollen Dickenillä olisi kotietu myös mahdollisessa välieräsarjassa, mahdollisesti nimenomaan HC Westiä vastaan.

Dickenin maajoukkuepelaajat esiintyivät todellakin eduksi Romaniaa vastaan pelatussa kaksoisottelussa, jossa kaikki kenttäpelaajat olivat tehokkaita ja Mikael Mäkeläkin pelasti pari todella tärkeää 7m heittoa Karjaalla.

Tässä vaiheessa kautta on tärkeää välttää loukkaantumisia sillä tosipelit ovat vasta edessä. Tämän kauden pudotuspeliohjelma on tiiviisti laadittu eikä kaksi ottelua peräkkäin juuri ennen tosipelejä ainakaan helpota urakkaa. On kuitenkin muistettava että Akilles tosiaan voitti maanantaina ja saattaa pelata parasta peliään tällä kaudella, joten varmisteluun ei todellakaan ole varaa, mikäli Dicken haluaa venyttää viiden ottelun voittoputkeaan.

Ottelu alkaa Pirkkolassa Keskiviikkona 19.15 alkaen. Valmentajien otteluennakko pidetään tuttuun tapaan kahvilan kokoustiloissa klo 18.45.

Kunnon keskittyminen keskiviikon peliin voi varmistaa näille herroille runkosarjan kakkossijan keskiviikkona.

Back to Top