Keskiviikkona Siuntioon
Hyvän ensimmäisen pelin jälkeen ei kauaa ehditä hengähtää, vaan hommat jatkuvat jo keskiviikkona, kun lauttasaarelaiset matkaavat Siuntioon SIF:n vieraaksi. Myös isännät aloittivat kauden parhaalla mahdollisella tavalla rökittämällä HIFK:n peräti kymmenellä maalilla(22-32). BK-46:sta saapuneet Theo Westerlund sekä maalivahti Mikael Heinonen ovat päässeet tuloksen perusteella hyvin mukaan joukkueeseen. Westerlund nimittäin pommitti HIFK:ta vastaan kahdeksan maalia, samaan ylsi laidaltaan Janne Korpimäki. Myös ex-Dickenläinen Christoffer Modig oli pelipäällä tehden 6 maalia.
Siuntio on aina vierasjoukkueelle hankala paikka joten tarkkana saavat lauttasaarelaiset jälleen olla. Oma kauden aloitushan sujui myös mallikkaasti ja kovan rummutuksen aikaansaanut Atlas Vantaa oli lopulta melko vaisu, häviten lauttasaarelaisille 22-30. Anton Rémy oli pelipäällä tehden 7 maalia, Benny Broman sekä Timmy Thor säestivät kuudella maalilla ja kippari Joacim Broman viimeisteli 5 maalia. Dicken onnistui siis maalin teossa melko laajalla rintamalla, joka on hyvä merkki jatkoa ajatellen.
Myös maalissa Patrik Roslander pelasi hienon pelin, ja mikäli ei hommat maalissa suju, voidaan aina laittaa kentälle maajoukkuemies Mikael Mäkelä tai legenda Tomi Kurppa. Ottelu Siuntiossa alkaa klo 18.30 ja panoksena kaksi pistettä sekä sarjajohtajan paikka. Kaikki kannustamaan Dicken voittoon! Ellet pääse paikalle voit seurata ottelua Sm-liigan Livescoresta tai twitterissä, seuraamalla @DickenMSM.