Dicken avaa kauden 2020/2021 perjantaina Turussa
Paljon on vettä virrannut Aurajoessa kun viimeksi pelattiin käsipallon SM-Liigaa. Dickenin viimeiseksi otteluksi jäi maaliskuun 7. pelattu vierasottelu BK-46:tta vastaan josta lauttasaarelaiset kairasivat voiton ja samalla jatkosarjan piikkipaikan, joka harmittavasti jäi merkityksettömäksi saavutukseksi.
Myös uuden kauden yllä leijailee epävarmuuden synkkiä pilviä, etenkin kun muiden lajien sarjoissa on kohdattu kovia kolahduksia epidemian suhteen, viimeisimpänä esimerkkinä Mikkelin Jukurit ja jääkiekon SM-Liiga.
Dicken keskittyy tulevalla kaudella kotimaan sarjoihin
Dickenin miesten edustusjoukkue ei pelaa EHF Cupia tulevalla kaudella. Päätös tehtiin yhteistuumin niin pelaajien, joukkueen johdon kuin seuran kanssa. Vaikka Suomen Käsipalloliiton sekä Euroopan Käsipalloliiton (EHF) lanseeraamat taloudelliset tuet tekevät osallistumisesta kiinnostavan tulevia kausia ajatellen, on nyt tehty päätös pohjautunut vallitsevaan Koronatilanteeseen.
Amatöörijoukkueen on todella vaikea osallistua kisaan jo sen takia, että suurin osa pelaajista käy päivätöissä, joissa ei ole mahdollista riskeerata karanteeniin joutumista.
Dickenin miehet valmistautuvat tulevaan kauteen
Dickenin miesten edustusjoukkueen pelaajasopimus tilanne on viimeisiä allekirjoituksia vaille valmis. Joukkue lähtee tulevaan kauteen lähestulkoon samalla miehistöllä kuin kesken jääneen viime kauden joukkue. Robin Granlund vaihtaa maisemia, ja Teemu Hertola päättää erittäin ansiokkaan pelaajauransa joka on sisältänyt niin Suomen mestaruuksia, Cup-voittoja sekä maaotteluita. Dicken kiittää Robinia ja Teemua yhteisistä vuosista, Teemu jatkaa edustusjoukkueen johtoportaassa vielä määrittelemättömässä roolissa.
Dicken kohtaa tällä viikolla Cocksin sekä BK-46:n
Dicken kohtaa tällä viikolla molemmat päävastustajansa. Keskiviikkona joukkue matkaa Riihimäelle, jossa Cocks isännöi jatkosarjan toista ottelua. Cocksilla on allaan kaksi kovaa voittoa, kun se viime viikon keskiviikkona voitti BK-46:n trillerissä Karjaalla lukemin 32-31. Lauantaina Riihimäkeläiset kukistivat Pölvan kotonaan Baltian liigassa. Dicken puolestaan pelasi lauantaina jatkosarjan ensimmäisen pelinsä SIF:ä vastaan Pirkkolassa, jossa kaksi pistettä jäi Dickenille suhteellisen selkeän 27-21 voiton myötä.
Dicken aloittaa jatkosarjan SM-liigan suurinta selviytyjää vastaan
Käsipallon SM-liiga jatkuu lauantaina, jolloin Dicken saa käsipallon SM-liigan ylemmän jatkosarjan avaukseensa vieraakseen SIF:n Siuntiosta.
Runkosarjan kärkipaikkaa lähes loppuun saakka hallinnut Dicken menetti sarjavoiton vasta viimeisillä kierroksilla. Tappiot Cocksille ja BK-46:lle kuitenkin pudottivat kahden edelliskauden hopeajoukkueen karjaalaisten taakse kakkoseksi.



