Dicken isännöi GrIFK:ta keskiviikkona
Dicken palaa takaisin SM-Liigakuvioihin parin viikon Challenge Cup -urakan jälkeen. Keskiviikkona vastaan asettuu kautensa varsin alakuloisesti aloittanut GrIFK, joka on kerännyt seitsemästä pelaamastaan ottelusta yhden vaivaisen pisteen PIF:ä vastaan. Viime perjantaina kuokkaan tuli ÅIFK:lta. Grani, joka ennen kautta arvioitiin haastajaksi liigan kärkikolmikolle, on kärsinyt kovasta loukkaantumissumasta. Terveistä pelaajista erityisen tarkkana on oltava pelinrakentaja Anthony Hellakosken kanssa, oikealla puolella Riihimäen lahjat Niki Tuominen ja Ville Viljanen ovat pelihuumorin ollessa kohdillaan todella vaarallinen parivaljakko. Maalilla Atte Pakarinen on ollut yksi joukkueen kantavia voimia.
Dicken isännöi Drammenia lauantaina
Dickenillä on jatkoon meno Challenge Cupissa todella kovan työn takana. Viime lauantainen 32-24 vierastappio norjassa merkitsee käytännössä sitä, että lauttasaarelaisten on voitettava kotipelinsä vähintään kahdeksalla maalilla, sekään ei välttämättä riitä, mikäli Drammen tekee yli 24 maalia.
Fakta on kuitenkin se, että käsipallossa vierasottelun ja kotiottelun välinen ero on melko suuri, ja että Dicken pelasi viime viikonloppuna yhden kauden heikoimmista peleistään.
Dicken haastaa Drammen HK:n Challenge Cupissa
Dicken matkusti perjantaina Norjaan, jossa se lauantaina kohtaa norjalaisen huippuseuran Drammen HK:n. Drammen voitti toisen kierroksen vastustajansa Mashul HK:n helposti. Myös Norjan liigassa lento on ollut vakuuttavaa, kun joukkue voitti viisi ensimmäistä otteluaan. Kolme edellistä ottelua on kuitenkin päättynyt tappioon, niiden seassa myös Norjan Cupista karsiutuminen.
Dicken isännöi SIF:ää lauantaina
Lauantaina Pirkkolassa on luvassa SM-Liigan huippuottelu, kun vailla pistemenetyksiä oleva Dicken kohtaa sarjassa kolmantena majailevan Sjundeå IF:n. SIF on voittanut pelaamastaan neljästä ottelusta kolme, ja hävinnyt vain BK-46:lle.
SIF pelasi erittäin tasaväkisen ottelun keskiviikkona kotonaan GrIFK:ta vastaan, joka pitkään oli vieraiden hallinnassa. SIF sai kuitenkin pienen edun ottelun lopussa, ja onnistuikin kuittaamaan 7 sekuntia ennen päätössummeria tulleen Granilaistasoituksen aivan viimeisellä sekunnilla ja näin ollen viemään täyden pistepotin lukemin 23-22.
EHF Challenge Cup palaa Pirkkolaan 23.11 klo 15.00
Vastassa Norjalainen huippujoukkue Drammen HK, varmista paikkasi katsomossa ostamalla liput ennakkoon osoitteessa https://shop.dicken.fi/



