Dicken vei toisenkin ottelun nimiinsä

trio winners sjundea 2019 05 scaledDicken ja SIF pelasi välieräsarjan toisen ottelun torstaina Siuntiossa, jossa Dickenille oli tarjolla jo ottelupallo sunnuntain kolmanteen otteluun. Tämän lauttasaarelaiset lunastivatkin selkeällä 19-30 vierasvoitolla. Ottelu oli alusta asti Dickenin hallinnassa, ja peli olikin jo 1-7 vasta 10 minuutin pelin jälkeen. Vartin kohdalla peli oli jo 2-10 ja Teddy Nordling käytti jo toisen aikalisänsä, turhaan. Dicken repi eroa tasaiseen tahtiin, ja tauolle mentäessä lukemat olivat musertavat 9-19 lauttasaarelaisille. Jakso oli tuloksen lisäksi sysimusta SIF:n kannalta myös siksi, että Gustav Svanbäck sekä Sten Maasalu joutuivat jättämään pelin kesken, polvi- ja nilkkavammojen takia. Myös Alexander von Numers kävi kokeilemassa peliä, mutta nähtävästi liian aikaisin aivotärähdyksen jälkeen. Myös Tadas Stankevicius pelasi vain vajaan ensimmäisen jakson pienen vamman takia.

Läs mer...

Välieräparit selvillä, Dicken kohtaa SIF:n ja Cocks HIFK:n

SIF plancshSm-Liigan puolivälierät tarjosivat käsipallon ystäville herkkua, kun molemmat parit menivät viidenteen ja ratkaisevaan otteluun. Vielä ennen pelejä Dickenin vastustajaksi oli mahdollista tulla BK-46, GrIFK ja SIF. Kun HIFK päätti perjantaina Karjaan käsipalloylpeyden kauden tylysti, varmistui samalla SIF:n voitto Granista, näin ollen lauttasaarelaiset kohtaavat SIF:n välierissä. Huomioitavaa on, että molemmat välieräjoukkueet tulevat alemman jatkosarjan kautta mitalipeleihin.

Läs mer...

Back to Top