Dicken haastamaan voittamatonta Cocksia
Keskiviikon ottelussa on Dickenin kannalta erittäin tärkeitä pisteitä jaossa. Cocks kuitenkin on osoittanut niin SM-Liigassa sekä Baltian liigassa kuka määrää, eikä pisteitä ainakaan ihan helpolla Riihimäeltä tuoda mukaan. Ottelussa ei Cocksin kannalta ole kuin kunnia pelissä, kun suvereenisti pelannut Cocks ei ole menettänyt pistettäkään, ja on näin ollen jo aikoja sitten varmistanut välieräpaikkansa SM-Liigassa. Toisesta suorasta välieräpaikasta kovaa kisaa käyvät enää Dicken sekä BK-46, kun Atlas Vantaan liito ei ole kantanut enää ylemmässä jatkosarjassa.
ÅIFK – Dicken lauantaina Turussa
Dicken kohtaa runkosarjan toiseksi viimeisessä pelissään ÅIFK:n Ottelussa ei ole Turkulaisten kannalta panosta, mutta lauttasaarelaisille peli on erittäin merkityksellinen. Voitolla nousu ylempään jatkosarjaan olisi jälleen askeleen todennäköisempää, kun taas tappiolla taival vaikeutuisi merkittävästi. Käytännössä kyseessä on Dickenille toinen pakkovoitettava ottelu putkeen.
Dicken – SIF sunnuntaina
Dicken on aloittanut kevätkauden yskien, ja alla onkin harvinainen kahden tappion putki, kun GrIFK haki pisteet Pirkkolasta reilu viikko sitten lukemin 20-23 ja viime viikonloppuna Cocks oli luvuin 39-32 parempi viikonloppuna Riihimäellä ottelusta, joka oli lauttasaarelaisilta kuitenkin hyvä peli, jota johdettiin suurin osa ensimmäistä jaksoa. Vain voitot ja pisteet kuitenkin lasketaan. Tilanne sarjassa on tällä hetkellä vähintäänkin jännittävä, Cocks on jo varmistanut runkosarjan voiton, mutta riihimäkeläisten takana tilanne on todella tiukka. Dicken on tällä hetkellä sarjassa viidentenä 19 pisteellä, SIF kuudentena vain 2 pistettä lauttasaarelaisia perässä. Dickenin edellä on Atlas, 20p ja GrIFK, 21p. BK-46 on vetänyt pienen hajuraon ja on kakkosena 24 pisteellä. On siis sanomattakin selvää että ottelu on niin Dickenille kuin SIF:llekin elintärkeä mikäli joukkueet mielivät ylempään jatkosarjaan, johon siis pääsee 4 parasta joukkuetta.
Dicken – GrIFK tiistaina
Dickenin ja Granin (tai Westin) keskinäiset ottelut ovat jo vuosia tarjonneet yleisölleen huikeita hetkiä, kun nämä tasavahvaa joukkuetta ovat kohdanneet. Kaikkihan me muistamme ikimuistoiset playoff-sarjat viime, ja sitäedellisellä kaudella, kun useampi ottelu vietiin aina jatkoajoille asti. Vaikka Dicken veikin kauden ensimmäisen kohtaamisen Kauniaisten luolassa lukemin 20-23, ei tiistain ottelulle voida asettaa ennakkosuosikkia, niin tasavahvoja joukkueet ovat. Sarjataulukossa Dicken on tällä hetkellä kakkosena 19 pisteellä, ja Grani neljäntenä, kuitenkin vain 2 pistettä lauttasaarelaisia perässä.
Dicken – PIF lauantaina Pirkkolassa
Loputtoman pitkältä tuntunut joulu- ja maaottelutauko on vihdoinkin ohi, ja Liigakäsipallo polkaistaan jälleen käyntiin. Sarjanousija Pargas IF saapuu vierailulle Pirkkolaan. PIF:n kausi on ollut odotetun vaikea, kun 12 ottelusta saldo on sysimusta, 12 tappiota. PIF on kuitenkin ajoittain pelannut kohtuullisen hyvin, eikä lauttasaarelaistenkaan vierailu turun saristossa ollut mikään läpihuutojuttu. PIF roikkui pitkään ottelussa mukana, etenkin maalivahti Markus Mattilan huiman pelivireen myötä. Dicken kuitenkin vei ottelun nimiinsä loppujen lopuksi 10 maalin erolla, kun rutiini ja kunto loppui kesken.



