Ennakko Cocks – Dicken 26.1

24.01.2013

Ennakko Cocks – Dicken 26.1

Dicken on jälleen suurimman haasteen edessä, kun se lauantaina kohtaa ainoan Dickenin voittaneen joukkueen, Riihimäen Cocksin, ja vielä vieraissa! Joukkueiden edelliset kohtaamiset olivat jokseenkin saman luonteisia, Dicken ei ollut alusta asti hereillä ja vastustaja sai liian monen maalin eron jo ensimmäisellä jaksolla. Ensimmäisessä kohtaamisessa tauolle mentiin seitsemän maalin takaa ajo asemasta, se ero saatiin kutistettua yhteen, ja lopussa ero oli kaksi maalia. Toinen kohtaaminen oli suomen cupin loppuottelu 30.12, jossa Cocks johti parhaimmillaan jo kahdeksalla maalilla ja puoliajalla viisi, peli päättyi niin ikään viiden maalin eroon. On sanomattakin selvää että kolmatta kertaa Dicken ei voi lepsuilla alussa, muuten soi omissa ja usein.

Cocksin liigapelit eivät ole edellisten kierrosten aikana sujunut odotetun lailla, kun joukkueen viimeinen SM-liigapeli vuonna 21012 päättyi BK-46:n voittoon Karjaalla. Tämäkään vuosi ei alkanut toivotulla tavalla kun Cocksin riivaaja HIFK nipisti riihimäkeläisiltä pisteen Kalliossa. HIFK vei myös suomen cupin välierän jatkoajalle juuri Cocksia vastaan, jonka Cocks kuitenkin vei selkeästi nimiinsä. Teemu Tamminen pelaa elämänsä kautta ja maaleja on syntynyt aivan järkyttävä määrä, 159, 15 ottelussa. Sillä määrällä irtoaa maalipörssin ylivoimainen ykköspaikka, Akilleksen Sergyi Shevcenko on kakkosena 121 häkillään. Myös kokenut Kristo Järve pelaa hyvää kautta, vaikka kunto onkin hieman laskenut. Järven kanssa tasatahtiin maaleja ovat latoneet Gheorghe Saffronii sekä liukas sentteri Antti Rogenbaum. Maalia täksi kaudeksi tilkitsemään palkattu Yevgen Umovist on osoittautunut odotetun hyväksi, varsinkin Dickenin miehistölle. Kun maalille on myös laittaa otteluiden ratkaisija Timo Puhakka, on joukkue odotetun kovatasoinen.

Dickenin kevätkausi alkoi myös hieman mollivoittoisesti kun Kauniaisten luolasta tuliaisiksi pystyttiin tuomaan ainoastaan yksi piste. Maalinteko tökki silloin Mikael Källmanin puolustustaktiikan myötä. 22-22 lopputulos oli kuitenkin kenttätapahtumien mukainen eikä liian pettynytkään voi olla. Seuraava peli Atlasta vastaan viime viikonloppuna Pirkkolassa oli varmasti kauden parasta peliä Dickeniltä, kun luu iskettiin Jaska Horellin kundeille heti ensiminuuteista lähtien. 36-19 olivat juuri niin rumat numerot kuin tasoerotkin viime lauantaina. Valdar Noodla teki ottelussa kahdeksan maalia ja kompensoi hyvin hieman alavireisesti pelannutta Timmy Thoria, Benny Broman oli tasaisen tehokas seitsemällä maalillaan. Ykköstykkejä komppasi loistavasti laiturikaksikko Rémy-Ahlgren. Varsinkin Anton Rémy on ollut Cocksin Teemu Tammiselle vaikea pala puolustuspäässä, ja Anton onkin ollut mainiolla pelipäällä varsinkin Cocksia vastaan. Mikael Mäkelällä on allaan huippuottelu, ja Patrik Roslanderkin on osoittanut hyviä otteita koko kauden aikana, saa siis nähdä kuka saa ykköskassarin paikan lauantaina Riihimäellä.

Joukkueiden kuntopuntari SM-liigassa
Dicken: VVVTV
Cocks: VVHVT
V=voitto T=tasapeli H=häviö

Edelliset kohtaamiset:
29-31 Cocks
35-30 Cocks (suomen cup)

Dicken Facebookissa: https://www.facebook.com/Dickenhandball

Cocksin ennakko: http://cocks.fi/karkiottelu-lauantaina-riihimaella/

Ennakko Dicken - Atlas 19.1.2013

18.01.2013

Ennakko Dicken – Atlas 19.1.2013

Miesten SM-liiga: Dicken - Atlas la 19.1.2013 klo 16:00, Pirkkolan palloiluhalli

Dicken isännöi Vantaan Atlasta huomenna lauantaina Pirkkolassa. Viime kauden hopeajoukkue kohtaa sarjataulukon kakkosen. Joukkueiden edellinen kohtaaminen on varmasti monen pelaajan mielissä, otteluhan pelattiin Vantaan Energia-areenalla lähes 2000 katsojan edessä. Ottelu oli varsin kaksijakoinen, kun ensimmäisen puoliajan jälkeen taululla luki 12-12 ja seuraava jakso meni Dickenille peräti 16-5 Atlaksen tehtyä jakson ensimmäisen maalin vasta 11 pelatun minuutin jälkeen ja toisenkin vasta 20 minuutin kohdalla. Loppunumerot 17-28 kertoi silloin rajua kieltä joukkueiden tasoerosta.

Dicken on pelannut kaksi ottelua peräkkäin ilman voittoja, kun cupin finaalissa todettiin Cocks paremmaksi viiden maalin erolla ja viime lauantain koitos Kauniaisissa päättyi pistejakoon HC Westin kanssa (22-22). Joukkue on varmasti lähdössä nälkäisenä jahtaamaan kahta sarjapistettä lauantaina. Nuoret laitamiehet Rémy – Ahlgren ovat esittäneet pirteitä otteita jo monessa ottelussa, ja takuumiehiin Benny Broman, Valdar Noodla sekä Timmy Thoriin voi aina luottaa maalinteossa. Veljekset Hertola sekä Max Knuts pitävät puolustuksensa tiiviinä maalivahtien Roslander/Mäkelä plokatessa helpot pois.

Atlas esitti loppusyksystä piristyneitä otteita ja jalkoihin jäi muun muassa Karjaan BK-46, joka kaatui kotikylän kundien kotikentällä 36-31. Tämän jälkeen myös SIF kaatui vieraissa. Atlaksen tämän kauden kompastuskivi näyttäisi olevan HIFK, joka otti jo kauden toisen voittonsa kundeista viime viikonlopun
mittelössä Myyrmäessä selkein 23-31 numeroin. Kundeilla on vaarallisia takamiehiä kuten Nikko Kinos, Toni Aalto sekä vuoden nuori urheilijaksi ehdolla ollut Anthony Hellakoski, jotka on pidettävä hyvin kurissa tai omissa soi varsin herkästi. Myös viime vuoden vuoden maalivahti Tuomas Laitinen on vaikeasti
ohitettava. 

Kumpi Noodla vie?
Kumpi vie maalivahtien kamppailun? Roslander/Mäkelä vai Laitinen/Christou?
Kuka tekee tai päästää ottelun 13. maalin?

Dicken pelaa kevätkauden ensimmäisen kotiottelunsa siis huomenna kello 16.00 alkaen. Ennen peliä Dickenin naiset kohtaavat Kirkkonummen ylpeyden, KyIF:n. Tuo peli alkaa 14.00 niinikään Pirkkolassa. Pukeutukaa siis punaiseen ja virittäkää äänijänteenne ja tulkaa seuraamaan kotimaista huippukäsistä!

Joukkueiden kuntopuntari SM-liigassa
Dicken: VVVVT
Atlas: VVVVH
V=voitto T=tasapeli H=häviö

Edellinen kohtaaminen: 28-17 (Dicken)

Ottelun tapahtuma FB:ssä:

https://www.facebook.com/events/492505474125586/

Muistakaa tykätä Dickenistä FB:ssä osoitteessa https://www.facebook.com/Dickenhandball

Back to Top