Puolivälierät HIFK:ta vastaan alkaa maanantaina
Erikoisen urheilukauden huipennus lähestyy, kun pudotuspelejä pelataan ensimmäistä kertaa käsipallon SM-Liigassa kahteen vuoteen. Jatkosarjassa ailahdellen pelannut Dicken saa vastaansa vähintään yhtä ailahdelleen pelanneen HIFK:n, joka selvisi kuuden parhaan joukkoon pienimmällä mahdollisella marginaalilla, kun kovan loppukirin esittänyt ÅIFK jäi vain pisteen päähän stadin kaimoistaan. HIFK:n saldoksi jatkosarjassa jäi yksi voitto, yksi tasuri ja neljä tappiota. Dicken vastaava sarja ylemmässä jatkosarjassa oli kaksi voittoa, yksi tasuri ja kolme tappiota.
Dicken revanssinälkäisenä jatkosarjan avauspeliin
Dicken lähtee jatkosarjaan piikkipaikalta kolmella aloituspisteellä. Runkosarjan kakkonen Cocks saa mukaansa kaksi pistettä, BK-46 kolmossijallaan yhden pisteen ja SIF lähtee kohti kauden huipennusta puhtaalta pöydältä. Lauttasaarelaiset marssivat tunnetusti suvereeniin runkosarjan voittoon voittamalla kauden jokaisen pelin, mutta viime lauantaina tuolle sarjalle tuli ruma tahra kun kauden surkein peli osui harmillisesti Suomen cupin loppuotteluun, jossa BK-46 oli selvästi parempi. Onneksi joukkueet kohtaavat jo lauantaina uudestaan, jolloin lauttasaarelaiset varmasti lähtevät otteluun eri asenteella, tavoitteena kunnon kasvojen pesu, ja lentävä lähtö jatkosarjaan.
Dicken ja maailman suurin kuivalihabrändi – Jack Link´s yhteistyöhön!
Dicken ja Jack Link´s ovat sopineet yhteistyösopimuksesta, joka kattaa kauden kuluvan kauden, sekä kauden 2021 -2022. Sopimuksen myötä Jack Link´s tullaan näkemään Dickenin miesten edustusjoukkueen viestinnässä, markkinoinnissa ja ottelutapahtumissa.
Jack Link´s on yhdysvaltalainen perheyritys, joka tunnetaan etenkin kuivaliha eli ”beef jerky” tuotteistaan. Suomessa brändiä edustaa Lejos Oy. Brändi oli viimevuonna niin, USA:n, kuin Suomenkin myydyin beef jerky brändi. Jack Link´s tuotteita on myynnissä elintarvikekaupoissa kautta maan.
Dicken avaa kevätkauden runkosarjan päätöspelillä
Voitosta voittoon tällä kaudella edennyt Dicken kohtaa SM-Liigan runkosarjan päätösottelussaan HIFK:n. Näin ollen yksi ottelu jää lauttasaarelaisilta pelaamatta, kun viime sunnuntain Tallinn-peli peruttiin Tallinnin jouduttua vetäytymään kauden sarjasta koronatilanteen takia.
Alavireisesti pelannut HIFK on jäämässä ylemmästä jatkosarjasta ulos, sillä SIF on karannut jo neljän pisteen päähän. Mahdollisuuksia nousuun toki on, mutta se vaatisi ryhtiliikettä ja ennen kaikkea voittoa keskiviikon Stadin Derbystä. Dicken taas haluaa pitää kiinni täydellisestä sarjastaan eikä näin ollen ole antamassa pisteitä ilmaiseksi kamraateille.
Dicken - Cocks tänään Pirkkolassa
SM-Liigan ehdoton kärkiottelu pelataan illalla Pirkkolassa tyhjille katsomoille. Joukkueiden yhteenlasketut tappiot tällä kaudella: 1 tappio, jonko Dicken toimitti Cocksille joukkueiden ensimmäisessä ottelussa Riihimäellä kauden alussa. Cocks aloitti kauden hieman ailahdellen, joka oli toki odotettavissa kun joukkue koki niin suuria muutoksia kauden alla niin uusien pelaajien kuin uuden valmentajankin johdosta. Peli näyttää parantuneen ja joukkuepeli alkaa hiljalleen löytyä Kukkolaumassa.