Atlas haastaa Dickenin lauantaina
Atlas saapuu lauantaina Dickenin vieraaksi Pirkkolaan. Molemmilla on allaan maistuvat voitot, Dicken nöyryytti perjantaina HIFK:n Kalliossa murskalukemin 23-34, ja vankisti kolmossijaansa entisestään. Atlas puolestaan venyi urotekoon toisella kotikentällään, Energia Areenassa lauantaina, kun HC West kaatui kotiyleisön edessä maukkaasti lukemin 27-26.
Härkäviikko edessä, 6 päivää ja 3 tiukkaa peliä.
Ensimmäiseksi kohtaamme torstaina Atlaksen vieraissa. Atlas on ollut varsin nousukuntoinen ja saalistanut viidestä viimeisestä pelistään peräti 4 voittoa ja sitä kautta noussut jo sarjataulukon viidenneksi. Lisäksi Atlaksella on viidestä viimeisestä ottelustaan vähemmän päästettyjä kuin meillä, joten heidän puolustuspeli on ollut hyvässä kuosissa. Atlaksen viimeisten pelien voitoista on hyvä mainita BK:n voittaminen 9 maalilla sekä Spartan kaataminen peräti 14 maalilla.
"Oli jo aikakin"
HIFK - Dicken 28-31 (17-18)
Yleisöä 203
Taktiikat, vastustajan veskarin heikot kohdat ja kuka kenetkin ottaa, oli sovittu jo edellisenä iltana videopalaverissa. Ennen ottelua kopissa puhuttiin pelivauhdista, energisyydestä, halusta mennä tilanteisiin täysillä ja peli-intensiivisyydestä jokaisessa tilanteessa. Ennenkaikkea siitä että olemme joukkueena parempi ja voittaminen on vain korvien välissä asian hyväksymistä.
Kahden ärsyyntyneen Stadilaisen kohtaaminen perjantaina
Dicken sekä IFK kärsi viikonloppuna todella kirvelevät maalin tappiot otteluissaan. Dicken hävisi yllättäen SIF:lle kotonaan Pirkkolassa todellisen trillerin jälkeen 27-28. Samaan aikaan IFK vieraili Kauniaisten luolassa missä kuokkaan tuli HC Westiltä lukemin 29-28. Tappioiden myötä sarjasijoitukset eivät muuttuneet miksikään mutta ero Dickenin ja Westin välillä venähti neljään pisteeseen, IFK on neljäntenä niinikään neljän pisteen päässä lauttasaarelaisista.
Dicken - Siuntio (15-16) 27-28
SIF parempi Pirkkolassa
Dickenin ja SIF:n välinen ottelu lauantaina osoittautui varsinaiseksi trilleriksi, vaikka Dickeillä olikin todella vakuuttava alku, nopeasti 5-1 johtoon ja Kaj Hagman oli pakotettu aikalisään. Tämän jälkeen Siuntion peli parani ja Dickenin puolutus alkoi jostain syystä rakoilemaan, tasaiseen tahtiin SIF otti ero kiinni ja tuli lopulta tasoihin ja ohi. Tauolle mentiinkin vieraiden maalin johdossa, 15-16.
Adriana Lage (POR) liittyi harjoitusrinkiin
Portugalin maajoukkueviiva Adriana Lage liittyi joukkueen harjoitusrinkiin maanantaina.
21v. / 173cm / 63kg Adriana pelaa Portugalin pääsarjaa JAC-Alcanenan joukkueessa ja tällä kaudella pelannut mm. Euroopan challenge-cuppia seurajoukkueensa kanssa.
Naiset maalaa! KATSO VIDEO TÄÄLTÄ!
Jos joku on missannut meidän runkosarjapelejä, niin ohessa Tom Gammals Facebookiin tekemä maalikooste menneistä otteluista. Näitä tilanteita kannattaa fiilistellä ja livenähän tyttöjen pelaaminen on paremman näköistä kuin videoissa.
Runkosarjassa on jäljellä vielä 2 kotiottelua ja vieraspeleistäkin 2
pelataan suur-Helsingin alueella.
Katso video täältä
Dicken CxO Mentorin johtamisen kehittämisen pilottiseuraksi
Dicken on valittu yhdeksi yhdistys- ja urheilujohtamisen kehittämisen pilottiseuraksi. Tavoitteena on tuottaa seuran jäsenille ja sidosryhmille selkeästi näkyviä ja mitattavia parannuksia johtamisessa, toiminnassa, ilmapiirissä ja tuloksissa. Lisäksi projekti tarjoaa osallistuville avainhenkilöille ideoita ja oppia henkilökohtaiseen kehittymiseen, josta on hyötyä myös seuran ulkopuolella.