Semifinaalit käyntiin!
Tiistaina alkavat Käsipalloliigan semifinaalit, joissa joukkue kohtaa kovimman mahdollisen haasteen – hallitsevan mestarin BK-46:n Raaseporista. Koko kevään hyvällä kehityskaarella ollut joukkue kaatoi jälleen HIFK semifinaalivaiheessa puhtaasti otteluvoitoin 2-0 ja tämän kehityksen on jatkuttava, jos hallitsevaa mestaria mielitään haastaa.
Toinen voitto HIFK:sta – Semifinaalit kutsuvat!
Puolivälierin toinen ottelu pelattiin sunnuntaina Pirkkolassa. Tilanne oli selkeä. Voitolla joukkue etenisi semifinaaleihin ja HIFK:n oli pakkovoiton edessä, jotta sarja jatkuisi vielä ensi keskiviikkona. Ensimmäinen osaottelu oli huikea trilleri, joka ratkesi vasta viimesekuntien maaliin ja toisesta osasta oli odotettavissa myös laadukasta handisviihdettä. Kauden ennätysyleisö saikin rahoilleen vastinetta.
Toinen puolivälierä sunnuntaina Pirkkolassa – Otteluisäntänä GANT!
Puolivälieräsarja Dickenin ja HIFK osalta jatkuu sunnuntaina. Torstainen loppusekuntien maalin voitto on unohdettu ja odotettavissa on jälleen kauden parasta ja tasaisinta käsipalloa.
Ottelusarja on 1-0 Dickenille, joten jos joukkue voittaa sunnuntaina etenee se välieriin. Jos taas HIFK onnistuu voittamaan tulee ottelusarja jatkumaan ensiviikon keskiviikkona Helsingin Urheilutalolla.
Voitto ensimmäisestä puolivälierästä – Sarja katkolla sunnuntaina Pirkkolassa!
Puolivälierät saivat startin joukkueen osalta torstaina, kun suuntana oli Helsingin Urheilutalon kapea kenttä ja vastassa hallia isännöivä HIFK. Odotettavissa oli tiukka vääntö ja se myös saatiin.
Playoffit käyntiin!
Kevät on käsipalloilijan parasta aikaa ja se pätee jälleen joukkueen osalta. Vaikean alkukauden jälkeen joukkue on alkanut löytämään jälleen pelinsä ja tästä osoituksena oli tappioton jatkosarja ja kruununa sarja voitto. Nyt on kuitenkin runko- ja jatkosarjapelit historiaa ja aika kääntää katseet alkavaan puolivälieräsarjaan, jossa vastaan asettuu rakas paikallisvastustaja HIFK.
Grani voiton päässä finaalista, Dickenillä pakkovoitto
Dickenin ja Granin semifinaalit ovat tilanteessa 1-2 Granille. Grani vei ensimmäisen välierän tiukan pelin jälkeen, Dicken taas toisen selvin maalein. Kolmas ottelu Kauniaisissa oli taas selvästi Granin. Kolmanteen otteluun jo ennestään kapealla materiaalilla pelaava Dicken joutui hankalasta asetelmasta. Edellisessä pelissä loistanut Sonja Koskinen oli poissa, kuten myös Annika Näräkkä ja Emilia Siggberg. Dicken taisteli tästä huolimatta erinomaisesti ollen ensimmäisellä puoliajalla hyvin pelissä mukana. Toisella puoliajalla alkoi vain bensa loppumaan ja Grani tämän hyödynsi.
Voitolla kohti puolivälieriä!
Lauantaina pelattiin jatkosarjan viimeinen ottelu, jossa vastaan asettui ÅIFK. Urheilullista panosta ottelussa ei enää ollut. Joukkue oli varmistanut puolivälieräpaikan ja ÅIFKn kohtaloksi oli sinetöity jatkosajan viimeinen sija ja sitä myöten kauden päättyminen tähän otteluun. Ennakossa ennustettiin vauhdikasta peliä ja sitä osin saatiinkin.
Kausi huipentuu, semit alkavat!
Naisten SM-sarjan odotetut pudotuspelit alkavat perjantaina. Dicken kohtaa hallitsevan suomen mestarin GrIFK:n. Toisessa välieräparissa kamppailevat HIFK ja SIF.
Dicken ja Grani kohtasivat viimeksi suomen-cupin välierä-trillerissä jonka Grani lopulta voitti. Dickenin peli oli kuitenkin kauden parasta ja mikä tärkeintä, peli on kehittynyt peli peliltä. Tämä on varmasti se miten valmennus on kauden suunnitellutkin, pelin pitää olla tikissä keväällä jolloin ”ne oikeat pelit” pelataan.
Jatkosarja päätökseen lauantaina!
Liigan alempi jatkosarja tulee päätökseen joukkueen osalta lauantaina 9.3, kun vastaan asettuu ÅIFK. Ottelun lähtökohta on selvä. Dicken on voittanut jatkosarjan ja ÅIFK:n kohtalona on jäädä viimeiseksi ja sitä myöten päättää kausi ottelun myötä. Vaikka urheilullista panosta ottelussa ei ole, niin kunniasta taistellaan varmasti senkin edestä. ÅIFK pääsee otteluun täysin paineetta ja haluaa varmasti päättää kautensa hyvään suoritukseen. Kotijoukkueen osalta ottelu tarjoaa hyvän mahdollisuuden hioa kuvioitaan kohti alkavia puolivälieriä, sekä antaa näytönpaikkoja vähemmälle peliajalle jääneille pelaajille. Ja tietenkin periaatteena on, että Pirkkolassa joukkue ei ikinä anna tuumaakaan periksi. Lähtökohdat tarjoavatkin mahdollisuuden vauhdikkaaseen ja viihdyttävään käsipallotapahtumaan!
Jatkosarjan voitto varmistui Siuntiossa!
Keskiviikkona pelattiin joukkueen seuraava ja jälleen tähän mennessä tärkein ottelu, kun suuntana oli uudenkarhea Fennia Areena ja sen kivikova kotijoukkue SIF. Runkosarjassa joukkueet kohtasivat kolme kertaa ja yhtä monta kertaa Siuntion ylpeys poistui voittajana. Tilanne muuttui muutama viikko takaperin, kun jatkosarjan ensimmäisessä ottelussa SIF saatiin vihdoin nurin Pirkkolassa kahden maalin marginaalilla.