Dicken vei huippukohtaamisen nimiinsä
Dickenin ja BK-46:n kohtaamista ennakoitiin tiukaksi otteluksi, jossa kaksi tasavahvuista joukkuetta taistelee kynsin hampain sarjapisteistä. Juuri näin tapahtuikin lauantaina Pirkkolassa. BK oli hieman terävämpi ottelun alussa, ja johtikin maalilla-kahdella pitkään ensimmäistä jaksoa. Filip Söderlund vei kuitenkin isännät 10-9 johtoon 18. Minuutin kohdalla, BK kuitenkin puristi jälleen parin maalin johtoon viisi minuuttia myöhemmin. Taukoa lähdettiin kuitenkin viettämään 16-16 tasalukemissa.
Dicken käänsi alavireisen kelkkansa kaatamalla SIF:n
Dicken sai erittäin paljon kaivatun revanssin viime kauden puolivälierävastustajastaan keskiviikkona Pirkkolassa, kun SIF kaatui maalein 27-20. Lopputulos ei kuitenkaan kerro koko totuutta, SIF nimittäin hallitsi, ajoittain jopa dominoi ensimmäistä jaksoa, ja johti parhaimmillaan peräti 7-13, tuolloin pelikellossa paistoi 23 minuuttia. Tästä Dicken kuitenkin ryhdistäytyi, ja aloitti takaa-ajon neljällä perättäisellä maalilla, taukoa vietettiin 12-14 tappio-asemassa, mikä oli peli-esityksiin nähden lauttasaarelaisten kannalta hyvä tulos. Etenkin Rony Léven oli ilmiömäinen maalissa, ja kerta toisensa jälkeen nollasi lauttasaarelaisten heitot, hyvätkin sellaiset. Hyökkäyssuunnassa väkkärämäinen oikea laituri Ott Varik teki tuhojaan kuuden maalin arvoisesti.
Tappio Dickenin kauden kotiavauksessa
Dicken ja HIFK tarjosi yleisölle erittäin jännittävän Stadin Derbyn, sunnuntai-iltana Pirkkolassa. Ottelu oli samalla Dickenin kauden avausottelu SM-Liigan osalta kotiyleisönsä edessä. Ottelu alkoi Dickenin maalilla, jota seurasi 4 IFK:n maalia, ja koko ensimmäinen jakso menikin vieraiden komennossa, pahimmillaan ero oli jo kuuden maalin mittainen, kun Niclas Ahlgren pääsi rokottamaan Dickenin karkeita hyökkäyspään teknisiä virheitä nopeilla vastahyökkäyksillä. Lauttasaarelaiset saivat kuitenkin hieman rytmistä kiinni, ja taukoa vietettiin vieraiden 18-15 johdossa. Dickenin puolustus oli ajoittain erittäin suurissa vaikeuksissa, eikä kyennyt auttamaan maalivahteja Mikael Mäkelää tai Patrik Roslanderia.
Miehillä onnistunut harjoitusmatka Ruotsissa
Dicken kävi kääntymässä Tukholman esikaupungissa, Märstassa, jossa vastassa oli perjantaina Allsvenskanin Skånela IF. Ennen peliä kuitenkin vedettiin yksi harjoitus, joten päivä oli melkoisen pitkä ja raskas. Skånela oli vahvempi lähes kaikissa osa-alueissa ja veikin ottelun nimiinsä selkein 30-20 lukemin. Ensimmäinen jakso oli numeroiden valossa tasaisempi, 13-9. Lauttasaarelaisten otteissa näkyi peli-tuntuman puuttuminen, sekä hermostuneisuutta oli myös havaittavissa.



