Dickenille tappio Cocksia vastaan

markus seppala cocks 2018Torstai-illan pelissä ei ollut panoksena kunnian lisäksi muuta, kun Cocks oli aikoja sitten varmistanut jatkosarjan voiton, ja Dickenin on tyydyttävä kolmanteen sijaan. Vaikka ottelussa ei ollut panosta, oli Dicken pirteällä jalalla liikkeellä, ja ottikin nopeasti 3-0 johdon itselleen. Vielä vartin kohdalla näytti hyvältä, kun lauttasaarelaiset menivät 10-8 johtoon. Sen jälkeen Cocks, ja etenkin sentteri Davor Basaric osoittautui liian vaikeasti pidettäväksi, ensimmäisen jakon loppu oli Cocksin hallintaa ja taukoa vietettiin vieraiden 15-12 johdossa. Ero olisi voinut olla pienempi, kun Dickenille annettiin mahdollisuus viimeiseen hyökkäykseen, mutta liian hätäinen ratkaisu antoi Cocksille mahdollisuuden nopeaan vastahyökkäykseen josta Roni Syrjälä ei viimeisellä sekunnilla erehtynyt.

Läs mer...

Raskas tappio BK-46 vastaan

dicken bk 2018 02 17Dicken aloitti ylemmän jatkosarjan isännöimällä BK-46:tta Pirkkolassa. Aivan kuten otteluennakot uumoilivat, oli ottelu todellinen trilleri aivan loppuun asti. BK vei kuitenkin erittäin isot pisteet mukanaan Karjaalle, ja näin ollen ero joukkueiden välillä kasvoi kolmeen pisteeseen.

Ottelu alkoi BK:n komennossa, kun se meni jo kolmen maalin johtoon pariin otteeseen. Jakson puolivälin tienoilla lauttasaarelaiset saivat pelinsä kuntoon ja kuroi eron umpeen ja 10 minuuttia myöhemmin menikin jo 11-10 johtoon Max Granlundin maalilla. Dicken piti saman eron jakson loppuun, kun taukoa lähdettiin viettämään 13-12 johdossa, BK:n kavennettua viimeisellä sekunnilla.

Läs mer...

Back to Top