Ennakko Dicken – ÅIFK 21.11.2012
19.11.2012
Ennakko Dicken – ÅIFK 21.11.2012
Dicken jatkaa pelejään keskiviikkona, aloittaen samalla toisen kierroksensa tämän kauden SM-liigassa. ÅIFK kohdataan jo kolmannen kerran, ensimmäinen mittelö oli koko SM-liigan avannut ottelu Samppalinnassa syyskuun puolessavälissä. Dicken hoiti homman kotiin numeroin 20-32. Joukkueiden seuraava kohtaaminen oli pari viikkoa sitten Pirkkolassa, kun Dicken eteni Suomen Cupin Final 4:n kukistamalla Turun ylpeyden peräti 46-27.
ÅIFK keräsi ensimmäisen kierroksen kahdeksasta ottelusta yhden voiton (Akilles) ja yhden tasapelin (SIF). Loput kuusi ottelua ÅIFK hävisi. Olev Eensalu, Sten Toomla sekä Taavi Tibar ovat pikkuhiljaa pääsemässä alkukauden kipsistään eroon ja tulosta on tullut ainakin henkilökohtaisten maalien merkeissä. On sanomattakin selvää että joukkue ei voi pärjätä jos luotetaan ainoastaan muutamaan avainpelaajaan, vaan muiden on nostettava tasoaan mikäli Turkulaiset haluavat pitkän käsipallokevään.
Dickenin alkukausi oli maalirikasta, pirteää sekä ennen kaikkea yleisöystävällistä, mikä on myös näkynyt Pirkkolan lehtereillä pitkin kautta. Tuloksena kahdeksasta ottelusta seitsemän voittoa ja viime keskiviikkona kärsitty kirvelevä tappio Riihimäen Cocksille. Toiseksi eniten tehtyjä maaleja Cocksin jälkeen ja toiseksi vähiten päästettyjä maaleja HC Westin jälkeen oikeuttaa sarjataulukon kakkossijaan.
Dickenin tehokkaimmat pelaajat ovat Benny Broman 57 maalilla ja Timmy Thor 47 maalilla. Kaksikkoa on säestänyt tehokkaasti myös Valdar Noodla, Philip Ahlgren, loukkaantunut Casimir Stierncreutz sekä Joacim Broman. Puolustuksen raataja Teemu Hertola on myös pelannut varsin onnistuneen alkukauden. Pikkuveli Joonaa odotetaan edelleen takaisin sairastuvalta muutaman viikon sisään.
Juokseeko Dicken Turkulaisten yli jo kolmannen kerran tällä kaudella?
Jatkaako Dicken maali-ilottelua laajalla rintamalla?
Auttaako puolustus Patrik Roslanderia huippupeliin?
Tulkaa paikanpäälle Pirkkolan Urheilupuistoon keskiviikkona 21.11 kello 19.15 kannustamaan Dicken takaisin voittojen tielle!
Ottelun löydät myös Facebookista osoitteessa https://www.facebook.com/events/139476646199975/
Käy myös tykkäämässä Dickenin FB-Sivuista mistä löydät otteluennakot, raportit, valokuvat sekä muut Dicken-uutiset osoitteessa https://www.facebook.com/Dickenhandball
Ennakko Dicken – Cocks ke 14.11.2012 klo 19:15
12.11.2012
Ennakko Dicken – Cocks ke 14.11.2012 klo 19:15
Jos parin viikon takainen HC West-ottelu oli odotettu tapahtuma käsipallopiireissä ja lauantainen peli Energia Areenassa Atlasta vastaan sai suuren huomion yleisöennätyksen johdosta, on keskiviikon mittelö vähintään samaan kastiin kuuluva, kun Riihimäkeläiset tulevat kyläilemään Pirkkolaan. Kauden ehdoton kärkiottelu, ja kovin mahdollinen mittari, joka päättää Dickenin ensimmäisen pelikierroksen tämän kauden SM-liigassa. Kumpikaan joukkue ei ole menettänyt pistettäkään koko kaudella, ja molemmat jatkavat Suomen Cupissakin neljän parhaan joukkoon.
Cocks on erittäin ammattimainen joukkue huippuvalmentajan alaisuudessa. Kovatasoiset pelaajat ovat suurikokoisia ja tehokkuutta ei ole varsinkaan hyökkäyspäässä puuttunut. Riihimäkeläiset ovat tehneet eniten maaleja koko sarjassa, 250 häkkiä seitsemässä ottelussa kertoo aivan omaa kieltään. Teemu Tamminen sivusi edellisessä ottelussaan 18 maalilla Casimir Stierncreutzin aikaisemmin syksyllä tekemää SM-Liigan maaliennätystä. Tamminen on dominoinut vastustajiaan ja johtaakin niin maalipörssiä kuin Tähtipelaaja-pörssiä. Myös paluun Riihimäelle tehnyt Kristo Järve on ollut totutun tehokas, unohtamatta Antti Valoa tai Antti Rogenbaumia.
Dickenillä on tällä hetkellä todella hyvä fiilis ja tekemisen meininki päällä, kovia voittoja on tullut ja yleisö on pitkästä aikaa löytänyt Pirkkolaan sankoin joukoin. Dicken on pelannut viikon sisään jo kaksi ottelua, ensin cup peli ÅIFK:ta vastaan kotonaan viime keskiviikkona sekä lauantainen Atlas-ottelu Vantaan Energia Areenassa. Atlasta vastaan alkoi ottelu hieman tahmeasti mutta kiitos hyvän toisen puoliajan tuotiin Vantaalta kotiin turvallinen 11 maalin voitto. Selvää on että Cocksia vastaan ei ole varaa pelata vain yhtä hyvää puoliaikaa, vaan on annettava kaikkensa täydet 60 minuuttia alusta alkaen. Dicken saa kasaan melko terveen joukkueen, Anton Usvalahti potee olkapäätään, Joona Hertola nilkkaansa sekä Casimir Stierncreutz parantelee edelleen aivotärähdyksen oireitaan. Muita pikkuvaivoja ottelusumassa tietenkin on, mutta kilpakykyisellä kokoonpanolla lähdetään kaatamaan Riihimäkeläisiä kestomenestyjiä.
Jatkaako Patrik Roslander yli-inhimillistä syyskauttaan?
Onko Philip Ahlgrenin jalat edelleen nopeat?
Pystyykö koko ajan parantanut Dickenin puolustus pysäyttämään Teemu Tammisen liidon?
Tule paikalle katsomaan todellista huippuottelua Pirkkolan urheilupuistoon keskiviikkona kello 19.15! Otteluun odotetaan taas suurta yleisöä, joten tulkaa ajoissa paikalle! Dickenin edustusjoukkue toivoo yleisön pukeutuvan punaisiin ja jännittämään äänijänteensä, meteli hallissa on enemmän kuin suotavaa!
Ottelun tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/439059789476051/
Fanittakaa Dickeniä myös Facebookissa: https://www.facebook.com/Dickenhandball
Ennakko: Dicken – ÅIFK Suomen Cup 7.11.2012
02.11.2012
Ennakko: Dicken – ÅIFK Suomen Cup 7.11.2012
Dicken - ÅIFK ke 7.11 klo 19:15, Pirkkolan palloiluhalli
Dicken kohtaa keskiviikkona Turkulaisseuran, jonka kausi SM-liigassa on alkanut vähintäänkin takkuillen, ja takkiin on tullut kaikilta paitsi Akillekselta kotihallissaan Samppalinnassa. Haastattelujen perusteella joukkue ei vielä ole täysin sisäistänyt Thomas Hivertin pelitapaa. Ottelua edeltää kuitenkin maajoukkuetauko, jonka aikana joukkue voi hyvinkin hitsautua yhteen.
Dickenillä on kasassa ainoastaan voittoja yleensä runsasmaalisten otteluiden ansiosta, alkukaudella Thomas Lindström harmitteli puolustuksen ajoittaista huolimattomuutta, mutta sekin osa-alue on pikkuhiljaa parantumassa, siitä oiva esimerkki edellisestä sarja-ottelusta HC Westiä vastaan, kun Dicken päästi ainoastaan 18 maalia. Päästettyjen maalien keskiarvokin on hieman laskusuunnassa, mikä lupailee hyvää kautta ajatellen.
Joukkueiden edellinen kohtaaminen oli SM-liigan avausottelu Samppalinnan urheilutalolla, ja se päättyi Dickenin turvalliseen 32 - 20 voittoon. ÅIFK jaksoi silloin Dickenin vauhdissa noin 20 minuuttia jonka jälkeen ero kasvoi kasvamistaan. ÅIFK:ta ei kuitenkaan missään nimessä pidä aliarvioida, materiaali kun kestää vertailun muihin milloin vain. Eensalu, Tibar, Toomla, Wakene, Nyströmin veljekset sekä Kuuluvainen ovat kaikki vaarallisia pelaajia, unohtamatta Nordqvistiä maalillaan. Ottelu ei siis missään nimessä ole läpihuutojuttu, ja joukkueen on keskityttävä peliin huolella.
Joona Hertola kärsii yhden ottelun pelikieltoa Cupissa Atlasta vastaan saadun suoran punaisen kortin ansiosta.
Nähdäänkö pirteämpi ÅIFK Pirkkolassa? Jatkaako Dicken dominointia? Kuka tekee tai päästää ottelun kolmannentoista maalin?
Kaikki Pirkkolaan kannustamaan Dicken jatkoon!
Muut Suomen Cupin puolivälieräparit:
Akilles - HIFK
GrIFK - Cocks
BK-46 – SIF
Ottelun tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/268869049902946/
Muista myös tykätä Dickeniä: https://www.facebook.com/Dickenhandball
Ennakko Dicken – HC West 27.10 kl.16.00 Pirkkolassa
22.10.2012
Ennakko Dicken – HC West 27.10 kl.16.00 Pirkkolassa
Kauden ehkä odotetuin käsipallo-ottelu pelataan lauantaina Pirkkolassa, kun Dicken kohtaa HC Westin Kauniaisista. Kauden alla on spekuloitu paljon joukkopakoa HC Westistä lähinnä nimenomaan Dickeniin, kun peräti kuusi pelaajaa vaihtoi seuraa. HC West on käsitellyt asiaa varovaisen diplomaattisesti, kun taas Dicken on varsinkin joukkueen sisällä pyrkinyt välttelemään aihetta ja keskittynyt oleelliseen, eli itse peliin.
Tulosta on myös syntynyt viiden voiton myötä (ÅIFK, Akilles, BK-46, SIF sekä HIFK), eikä suinkaan olla turvauduttu kahteen-kolmeen ratkaisijaan vaan ollaan kuritettu vastustajaa kautta linjan laajalla materiaalilla. Valmennusjohto on ollut tyytyväinen tehokkuuteen hyökkäyspäässä, mutta omissa on soinut välillä turhankin useasti.
Westin kausi alkoi ailahtelevasti, kun kauden avauspelissä tuuli tappio Cocksille ja Porvoossa tasapeli ennakkoon heikomman Akilleksen vieraana. Tämä taisi herättää Westin taistelemaan ja kasassa onkin jo neljä voittoa, mukaan lukien erittäin vakuuttava voitto BK-46:sta, muut jyrän alle jääneet ovat HIFK, SIF sekä ÅIFK.
On sanomattakin selvää että tuleva HC West-ottelu on henkisesti merkittävä monelle pelaajalle, mutta loppujen lopuksi kyse on kahdesta tärkeästä sarjapisteestä, jotka varmasti kelpaavat molemmille joukkueille. Dicken haluaa jatkaa vakuuttavaa voittoputkeaan ja takana on lepokierros joka taatusti tuli tarpeeseen kun sairastuvassa alkoi jo olla ruuhkaa Valdar Noodlan, Max Knutsin, Casimir Stierncreutzin, Joona Hartolan sekä Anton Rémyn potiessa erinäköisiä vammoja.
Huippuvireistä Thomas ¨Lindis¨ Lindströmiä tulee olla vaikea ohittaa, ja vikkelä Miro Koljonen on saatava pysäytettyä. Richard Sundberg on myös ollut vakuuttava kauden alussa, ja on varmasti vaikea pysäytettävä Pirkkolan parketilla. Myös Joona Raerinne ja Sami Silfver ovat todellinen uhka hyökkäyspäässä.
Jatkaako Timmy Thor sekä Benny Broman tehokaksikkona, kuka nousee ratkaisijaksi? Patrik Roslander vastaan Thomas Lindström, kumpi vetää pidemmän korren tolppien välissä? Kuka tekee tai päästää ottelun kolmannentoista maalin? Vastaukset kysymyksiin selviää lauantaina Pirkkolassa kello 16.00 alkaen.
Tulkaa paikalle ajoissa, otteluun odotetaan suurilukuista yleisöä. Ennen kyseistä ottelu pelataan myös naisten SM-sarjaottelu Dicken - SIF klo 14:00.
Ottelun Facebook-tapahtuma löytyy osoitteesta https://www.facebook.com/events/113835542105897/
Käykää myös tykkäämässä Dickenin facebook-sivuja osoitteessa https://www.facebook.com/Dickenhandball
Muistakaa myös Suomen maajoukkueen EM-karsintaottelu Luxemburgia vastaan 31.10 Karjaalla
https://www.facebook.com/events/417339621660014/
Dicken kiihkeän paikallisottelun voittaja
Dicken – HC West 27.10
Kauden odotetuin koitos pelattiin lauantaina Pirkkolan urheilupuistossa, kun HC West kauniaisista tuli kylään. Peräti 523 silmäparia oli löytänyt tiensä katsomoon seuraamaan tätä titaanien taistelua. Ottelu alkoi maali-ilottelulla kun molemmat onnistuivat tasaiseen tahtiin maalinteossa ja kuuden minuutin kohdalla tilanne oli 3-3. Jakson puolivälissä maalihanat menivät kiinni loistavan puolustuspelin ja hyvin maalivahtien takia. Molemmat joukkueet johtivat ottelua vuorollaan, välillä vieraat pääsivät jopa kahden maalin johtoon, mutta se kirittiin kurinalaisen pelaamisen ansiosta kiinni. Tauolle lähdettiin kuitenkin isäntien kahden maalin johdossa lukemissa 11-9.
Muun muassa Westin tehokas Richard Sundberg riisuttiin aseista Patrik Roslanderin johdosta. Joona Rearinne sen sijaan onnistui peräti viidesti. Dickenin maaleista vastasi laaja rintama, kun 8 pelaajaa merkkautti nimensä maalintekijäsarakkeeseen ensimmäisellä 30-minuuttisella. Teemu Hertola urakoi puolustuksessa ja blokkaili Westin heittoja liukuhihnalla.
Tauon jälkeen Dicken heilutti tahtipuikkoja, ja meni nopeasti jo 13-9 johtoon, kun ottelu keskeytyi noin 45 minuutiksi Casimir Stierncreutzin todella huolestuttavan näköisen loukkaantumisen myötä. Ambulanssi soitettiin paikalle ja puolen tunnin odottelun jälkeen ambulanssihenkilökunta lönkötteli paikalle. Casimiria hoidettiin noin vartin ajan kentällä kun hänet vihdoin saatiin siirrettyä raikuvien aplodien saattelemana jatkohoitoon. Onneksi kyseessä oli ¨vain¨ aivotärähdys, ja Casi toipuu jo hyvää vauhtia.
Eikä aikaakaan kun Joona Raerinne törttöili itsensä suihkuun iskemällä Teemu Hertolaa hyökkäyspäässä naamaan sillä seurauksella että Hertola lähti ottelun jälkeen paikkaamaan huultaan.
Kun ottelu keskeytyy niin pitkäksi aikaa, saattaa joukkueilla olla vaikeuksia saada pelirytmistä kiinni, tämä ei ollut kuitenkaan ongelma Dicken-leirissä. Tykitystä jatkettiin ja mentiin jo ratkaisevan tuntuisesti 15-9 johtoon kun palloja ei yksinkertaisesti saatu Roslanderin ohi. Vasta yhdennellätoista minuutilla Jani Tuominen onnistui ohittamaan Roslanderin. Nimenomaan Tuominen teki parhaansa sytyttääkseen Westin taistelemaan, ja hän vastasi peräti kahdeksasta maalista toisella jaksolla, vain Olle Stenius sai Tuomisen lisäksi maalin itselleen West-leiristä.
West pääsi parhaimmillaan jo kolmen maalin päähän, mutta Dickenin hermot kestivät ja pisteet jäivät Pirkkolaan. Ottelun lopputulokseksi merkattiin 25-18. Dickenin mahtava voittoputki venyi näin ollen peräti kuuteen otteluun tämän kauden Sm-liigassa. Dickenin seuraava ottelu pelataan Atlasta vastaan Vantaan Energia-areenassa, jolloin yritetään lyödä Sm-liigan yleisöennätys (2445 katsojaa). Dicken ja Atlas kutsuu kaikki kynnelle kykenevät paikalle kannustamaan!
Thomas Lindström oli todella tyytyväinen joukkueen puolustuspelaamiseen. Hyökkäyspäässä löytyi parannettavaa, mutta pitää olla tyytyväinen päivän esitykseen ja ennen kaikkea kahteen sarjapisteeseen.
Maalintekijät
Dicken: Benny Broman 5, Valdar Noodla 5, Mikael Knus 3, Timmy Thor 3, Joachim Björnström 3, Casimir Stierncreutz 2, Joacim Broman 2, Teemu Hertola 1, Max Knuts 1
HC West: Jani Tuominen 8, Joona Raerinne 5, Sami Silfver 2, Olle Stenius 2, Richard Sundberg 1
Varoitukset
Dicken: Valdar Noodla, Joachim Björnström
HC West: Sami Silfver, Olle Stenius, Miro Koljonen, Tapio Tierala
Ulosajot
Dicken: Timmy Thor
HC West: Richard Sundberg 2, Anders Genberg, Fredrik Forss
Ottelusta sulkeminen
Dicken: -
HC West: Joona Raerinne
LähiTapiola Tähdet
*** Patrik Roslander, Dicken
** Jani Tuominen, HC West
* Valdar Noodla, Dicken
Ottelun kolmannentoista maalin iski Timmy Thor
Muistakaa käydä tykkäämässä Dickeniä Facebookissa osoitteessa https://www.facebook.com/Dickenhandball
Atlas – Dicken ottelun FB-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/479782142055301/
Miesten maajoukkueen karsintaottelu Luxemburgia vastaan Karjaan Sisu-Arenassa 31.10: https://www.facebook.com/events/417339621660014/



