Dicken kohtaa Akilleksen kotiavauksessaan lauantaina

20.09.2012

Dicken kohtaa Akilleksen kotiavauksessaan lauantaina

Dicken - Akilles La 22.9.2012 klo 16:00 Pirkkolan palloiluhalli

Dickenin kauden ensimmäinen kotipeli pelataan lauantaina Pirkkolan palloiluhallissa. Kauden pirteästi aloittanut joukkue kohtaa vähintäänkin yhtä pirteästi aloittaneen Porvoon Akilleksen, joka voitti HIFK:n kotonaan peräti 31-22. Ennakkokaavailuissa Akillesta ei olla nostettu kovinkaan korkealle, mutta viime viikonlopun HIFK-nöyryytys antaa syyn olla erittäin valppaana porvoolaisjoukkueen kanssa. Joukkueet kohtasivat harjoitusottelussa noin kuukausi sitten, jolloin Dicken voitti selkein numeroin. Sillloin suurta huomiota saanut Sergiy Shevchenko ei saanut paljoakaan aikaiseksi, kun taas Dickenin miehistö rankaisi laajalla arsenaalilla. Shevchenko maalasi kuitenkin HIFK:ta vastaan peräti 9 kertaa, joten Dickenin on syytä olla hereillä.

- Akilles esiintyi pirteästi HIFK:ta vastaan ja Shevchenkoa on syytä varoa, toteaa valmentaja Björn Monnberg. 

 - Tulee olemaan hienoa pelata kauden ensimmäinen kotipeli ja varsinkin kun vastaan asettuu Porvoon Akilles. Olemme latautuneita ja tavoittelemme voittoa, toteaa puolestaan Porvoossa asuva Dicken-laituri Philip Ahlgren, jonka veli ja serkku pelaa vierailijan joukkueessa.

Kaikki paikalle Pirkkolaan seuraamaan suomalaista huippukäsipalloa! Dickenin naisten sarja-avaus pelataan klo 14:00 jolloin vastaan asettuu HIFK. Naisten ottelun jälkeen päästetään miehet irti koti-avauksessaan klo 16:00 alkaen!

Tervetuloa, Pirkkolassa nähdään!
 

 

Miehet / Herrar 2013-2014

Dickenin miesten joukkue 2013-2014

Dickens herrlag 2013-2014

Photo & Video Sharing by SmugMug

Nro Nimi Syntymävuosi Pituus / Paino Pelipaikka
         
2 Benny Broman 1990 182 / 84 9M
3 Joona Hertola 1986 196 / 100 6M
7 Teemu Hertola 1983 187 / 89 6M
8 Timmy Thor 1990 182 / 82 9M
9 Mikael Knus 1983 178 / 78 6M
10 Casimir Stierncreutz 1991 193 / 99 9M
11 Patrik Roslander 1986 192 / 92 Mv
13 Ben Weber 1990 194 / 93 6M
14 Anton Usvalahti 1990 185 / 88 9M
16 Filip Lindahl 1990 185 / 95 Mv
17 Thomas Hollfast 1993 175 / 68 6M
18 Jukka Kamula 1985 174 / 88 6M
19 Filip Söderlund 1995 183 / 87 6M
25 Joacim Broman 1990 180 / 74 6M
27 Philip Ahlgren 1990 175 / 75 6M
28 Anton Rémy 1993 173 / 73 6M
30 Valdar Noodla 1981 180 / 93 9M
37 Max Knuts 1991 193 / 93 9M
41 Mikael Mäkelä 1993 190 / 86 Mv
44 Mikael Usvalahti 1993 195 / 106 9M

 

Joukkueenjohto   
Lagledning   
   
Thomas Lindström Valmentaja / Tränare
Björn Monnberg Valmentaja / Tränare
Daniel Rémy Joukueenjohtaja / Lagledare
Fredrik Aminoff Huolto / Material
Pontus Kiihamäki Fysio
Back to Top