Pistetili auki – Tasapeli Stadin Derbysta
Lauantaina Helsingin Urheilutalolla pelattiin jälleen Helsingin käsipalloherruudesta. Kumpikin joukkue asteli otteluun niskassaan tappio SIFiä vastaan ja kummaltakin joukkueelta puuttui tärkeitä pelaajia rosterista. Ennakkotilanne oli siis varsin tasainen. HIFK oli tähän mennessä vienyt kaikki joukkueiden väliset kohtaamiset ja Dicken sen sijaan majaili vielä nollakerhossa, joten ennakkosuosikin viitta oli hienoisesti kotijoukkueen hartioilla.
Tappio Siuntiolle surkean alun jälkeen
Keskiviikkona Pirkkolassa kohtasivat hyvässä vireessä ollut SIF ja vielä nollakerhossa oleva kotijoukkue. Tunnelma joukkueen parissa ennen peliä oli hyvä. Päättäväisyyttä kauden ensimmäisien pisteiden ottamiseen lisäsi viime hetkellä peliluvan saanut uusi ukrainalaisvahvistus Serhii Dubovyk.
Ennakossa mainittiin, että ottelun keskiössä olisi SIFin syömähampaiden – Anton Luuppalan, Christoffer Thorin ja Dimitry Turchenkon kurissa pitäminen, mutta kuinkas kävikään.
Serhii Dubovyk Dickeniin!
Dickenin edustusjoukkue saa vahvistusta ukrainalaisen Serhii Dubovykin siirtyessä joukkueen vahvuuteen. Vasemman takapelaajan paikalla hyökkäävä ja keskuspuolustuksessa viihtyvä Serhii siirtyy joukkueeseen ukrainalaisesta HC Donbassista. Ennen Donbassia Serhii pelannut Azerbaidzhanin liigassa HC Mashulissa, sekä myös CSKA Kievissä. Maajoukkuesiintymisiä herralla on sekä Ukrainan maajoukkueesta, että Azerbaidzhanin väreistä.
Tappio Riihimäeltä ja Siuntio vieraaksi Keskiviikkona
Lauantaina pelattiin jälleen yksi nykyhandiksen klassikoista, kun joukkue matkasi Cocks Areenalle katsastamaan isäntien – Riihimäen Cocksin kunnon. Pienistä kokoonpanohaasteista kärsinyt Cocks asetti kokoonpanoon ennätykselliset kahdeksan kotimaista oman juniorituotannon pelaajaa, joten odotettavissa oli vauhdikas ja nälkäinen kukkolauma.
Mestarit vieraaksi Pirkkolaan keskiviikkona!
Miesten joukkueen syksy on monin tavoin ollut haasteellinen. Pohjakosketus koettiin toivottavasti toissaviikolla, kun joukkue joutui kokoonpanovaikeuksien ilmoittamaan ÅIFK pelin ottelusiirosta liitolle. Viimeviikolla pelattu HIFK peli ei myöskään aiheuttanut hurraa-huutoja, kun Suomen Cup puolivälierä meni selkeällä marginaalilla Kallion naapureille.



