Nuori joukkue taisteli – Cocks vei pisteet

Cocks kuvaKuten ennakko antoi ymmärtää lähti kotijoukkue tiistain liiga-avaukseen haasteellisista lähtökohdista. Muutaman pitkäaikaispoissaolijan lisäksi keskuspuolustuksen torneiksi kaavaillut Armi Pärt ja Marcus Ojala aloittavat kauden sairastuvan puolelta. Cocks sen sijaan marssitti Pirkkolan parketille jo useammassa kansainvälisessä harjoitusottelussa marinoidun ammattilaisnipun. Näistä lähtökohdista lähdettiin rakentamaan siis tiistain ”el romanticoa”.

Kotiavausta katsomaan tullut yleisö joutui todennäköisesti hieromaan silmiään, kun kotijoukkue marssitti puolustukseen mm herrat Berghäll (syntynyt 06), Granfors (-04), Wickström (-04). Lisäksi puolustusta johtamaan laitettiin viimevuodet lähinnä omaa toimistotuoliaan johtanut Jukka Kamula (-85). Maalissa aloitti myös ensimmäistä kertaa Dickenin paidan päälleen vetänyt Bogdan Klepa.

Yhteensä joukkue marssitti kentälle neljä liigaensikertalaista. Herrat Arne Berglund, Frank Berghäll, Miguel Fagerström ja Ragnar Wickström kuuluvat kaikki Dickenin 06 syntyneisiin A-junioreihin. Pelaajista kolme ensimmäistä saivat liigakasteensa ja Berglund ja Berghäll kirjauttivat nimiinsä myös ensimmäiset liigamaalit!

Ottelun suunnitelmana oli taistella, olla ”underdog” ja tehdä vastustajan pelistä mahdollisimman vaikeaa. Hyökkäyksessä tavoitteena oli pitää maltti ja minimoida tekniset virheet ja sitä myöten Cocksin vaaralliset vastahyökkäykset.

Suunnitelmat pitivät suhteellisen hyvin. Kamulan johtama korkea puolustus taisteli ja jokainen kentällä ollut antoi kaikkensa puolustuksen eteen. Monesti se ei riittänyt ja etenkin Cocksin kokeneet ja järkälemäiset viivapelaajat pääsivät kiittämään puolustuksen tulleista aukoista. Bogdan Klepa osui pallon eteen mukavat yhdeksän kertaa, mutta useimmat Cocks hyökkäykset päätyivät ratkaisuun kuudesta metristä, joten tehtävä Klepalle ja ottelun lopussa maalissa seisseelle Thomas Lostedtille ei ollut helppo. 32 maalia omiin ei ole optimi, mutta näissä olosuhteissa hyväksyttävä suoritus.

Hyökkäyksessä peliä johti tuttuun tapaan Benny Broman, joka piti huolen, että suunnitelmassa pysyttiin. Hänen ja loistavalla pelipäällä olleen Benjamin Peitsaron peli toimi ajoittain hienosti. Peitsaro pääsikin viimeistelemään komeat 11 maalia ollen välillä täysin pitelemätön. Oikealla puolella oman osansa hyökkäämisestä hoitivat hienosti ensimmäistä peliään pelanneet Berglund, Fagerström ja Berghäll.

Yksilötasolla voidaan nostaa esiin kaikki kolme debytanttia. Viimekaudella vielä B-juniorisarjaa pelanneet nuorukaiset saivat liigakasteensa kovimmassa mahdollisessa paikassa ja suoriutuivat siitä hienosti. Etenkin Frank Berghällin otteet puolustuksessa näyttivät siltä, että liigakausia olisi jo useampi alla. Illan kovin suoriutuja oli kuitenkin Benjamin Peitsaro. 11 maalia ja jatkuva hyökkäysuhka lupaavat todella hyvää kautta ajatellen. Hommia on tehty kesällä ja se näkyy.

Riihimäen Cocksin puolelta voidaan nostaa hyvää syysvirettä tavoitteleva Pavel Duda. Tuntuu että treeni on maistunut kesällä ja liikkeeseen ja tekemiseen on tullut paljon terävyyttä. Lisäksi jo aikaisemmin mainitut viivakonkarit Luykanchuk ja Basaric olivat palkkashekkinsä arvoisia.

Tästä on hyvä jatkaa kautta eteenpäin. Nuorten herrojen ennakkoluulottomuus yhdistettynä toivottavasti suhteellisen pian tyhjenevään sairastupaan antaa luvan odottaa mielenkiintoisia otteluita kaudella.

Dicken – Cocks 25-32 (10-17)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
Dicken: Benjamin Peitsaro 11, Roni Syrjälä 4, Carlo Granfors 3 (1), Vidar Wickström 2, Joacim Broman 2, Arne Berglund 2, Frank Berghäll 1
Cocks: Yury Lukyanchuk 6, Pavel Duda 5, Vili Mattila 4, Nuno Martins Afonso Santos 4 (3), Davor Basaric 4, Joona Tamminen 3, Albin Jarlstam 2 (2), Daniel Fekete 2, Jaka Spiljak 1, Niko Hållman 1

Tähtipelaajat
Yury Lukyanchuk Cocks 3
Benjamin Peitsaro Dicken 2
Pavel Duda Cocks 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
Dicken: Arne Berglund 1 x 2 min, Carlo Granfors 1 x 2 min, Vidar Wickström 1 x 2 min
Cocks: Davor Basaric 1 x 2 min, Pavel Duda 1 x 2 min, Vitalie Nenita 2 x 2 min

Erotuomarit: Sami Kinnari – Jan Helander

Yleisöä: 145

 

Back to Top